Mainos
Mainos

Kantosiipialus karille Helsingin edustalla

Virolaisen Linda Line -yhtiön kantosiipialus Laura ajoi tänään karille Itäkarin luona Suomenlinnan eteläpuolella. Haveri sattui aamulla hieman kello kymmenen jälkeen. Vaikka sää onnettomuushetkellä oli tyyni, sakea sumu rajasi näkyvyyden alle sataan metriin.

Hitaalla vauhdilla liikkuneeseen alukseen ei törmäyksessä tullut vuotoa, mutta se jäi kiinni pohjaan. Laurassa oli onnettomuushetkellä 214 matkustajaa, joista kukaan ei loukkaantunut. Paikalle hälytettiin Suomenlahden merivartioston vartioveneet Kiisla ja Merikarhu, jotka alkoivat välittömästi evakuoida matkustajia.

Aluksen tyhjentäminen sujui meritoimiston päällikön Markku Hassisen mukaan rauhallisesti, eikä minkäänlaista paniikkia päässyt syntymään. Viimeisetkin matkustajat pääsivät takaisin Eteläsataman makasiiniterminaaliin kello 13 mennessä. Kun alus oli tyhjennetty, hinaaja sai sen varsin helposti irti karilta. Alustavan tarkastuksen perusteella Lauran vauriot näyttivät melko lieviltä, eikä öljyä päässyt valumaan mereen. Iltapäivällä alus suuntasi omilla koneillaan kohti Eteläsatamaa.

Onnettomuustutkintakeskus asetti välittömästi tutkintalautakunnan selvittämään Lauran haverin syytä. Linda Linesta kerrottiin, että normaaleihin aikatauluihin päästäneen jo huomisaamuna. Varustamolla on kaksi kantosiipialusta. Toimitusjohtaja Andreas Gross ei tänään ollut tavoitettavissa.

Laura ajoi karille myös toukokuussa 1995 Särkänsalmessa Helsingin edustalla. Tuolloin alus oli vielä Tallink-yhtiön omistuksessa. Kantosiipialus Laura on valmistunut vuonna 1993. Sen pituus on 39 metriä ja leveys reilut seitsemän metriä.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme