Mainos

Käräjäoikeuksien karsinta suututti kunnat

Oikeusministeriö aikoo puolittaa käräjäoikeuksien määrän. Useat kunnat vastustavat hanketta, koska ne katsovat sen loukkaavan kansalaisten oikeusturvaa.

Oikeusministeriön suunnitelma karsia käräjäoikeuksien määrä puoleen on saanut kunnat hermostumaan. Kunnat ovat huolissaan kansalaisten oikeusturvasta ja palveluista, kun matka lähimpään käräjäoikeuteen venyy entistä pitemmäksi.

Ministeriö puolestaan uskoo oikeusturvan paranevan, kun entistä suuremmissa käräjäoikeuksissa on riittävä määrä erikoistuneita tuomareita.

Oikeusministeri Tuija Brax on saanut puolustaa käräjäoikeuksien karsimista viime viikkoina kiivaasti. Vastustus ei ole yllättänyt.

- On aivan selvää, että kaikki luopuvat paikkakunnat ovat vastahankaan ja pitävät sitä huononnuksena heille itselleen, Brax sanoo.

Etelässä muutokset eivät ole suuria, mutta pohjoisempana käräjäoikeuksien karkaaminen kauas kotipaikasta on saanut kunnat takajaloilleen.

Tällä hetkellä käräjäoikeuksia on maassa reilut viisikymmentä, jatkossa puolet vähemmän. Pääsääntöisesti jokaiseen maakuntaan jää yksi toimipiste, lisäksi muutama sivukanslia pisimpien etäisyyksien alueille. Uudistuksella ministeriö haluaa parantaa oikeusturvaa.

- Jos meidän pitää valita se, että onko hyviä käräjäoikeuksia joissa on muun muassa lapsiasioihin tai talousasioihin erikoistuneita tuomareita, tai että käräjäoikeus on kulman takana, niin kyllä tämä erikoistuminen ja laatu on tärkeämpää, Brax linjaa.

Maakuntien vastustus liittyy jo vuosia jatkuneeseen kehitykseen, jossa valtion virastot on siirretty yhä harvemmille keskuspaikoille.

Ministeri lupaa lopullisen listan tulevista käräjäpaikkakunnista helmikuun loppuun mennessä.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot