Mainos
Mainos

Karhujen retket oletettua pidempiä

Alkukesällä aloitetusta karhujen GPS-pannoituksesta on saatu ensimmäiset tulokset. Uuden teknologian antamat tarkemmat tiedot osoittavat uroskarhujen tekevän pidempiä retkiä itärajan taakse kuin aikaisemmin tiedettiin. Sateliittitekniikalla tulee myös uutta tietoa karhujen suhtautumisesta ihmisiin.

Tähän mennessä viidelle Karhulle on asennettu GPS-sateliittipanta. Ensimmäiset tiedot antavat selvät erot uros- ja naaraskarhujen liikkumisista. Saadut tulokset yllättivät tutkijan.

- Uroskarhu josta on eniten aineistoa pannoitettiin 10. toukokuuta Kuhmon koilliskulmalla. Se teki jo toukokuun aikana jo kaksi pitkää lenkkiä Venäjän puolelle. Tieto oli jossain määrin yllätävä, vaikka uroskarhujen tiedetään liikkuvan paljon ja laajalla säteellä, sanoo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen erikoistutkija Ilpo Kojola.

Nyt saaduista kulkureiteistä selviää, ettei itärajan takana ole sellaisia esteitä jotka vaikeuttaisivat petojen liikkumista. Myös on selvinnyt, että karhut liikuvat Venäjän puolella huomattavasti odotettua rivakkaammin.

- Toiveita on saada mahdollisimman paljon aineistoa, jotta karhujen kulkureitistö ja elinympäristön valinta hahmottuu. Aikaa myöten saamme tietoa siitä miten karhut suhtautuvat ihmistoimintoihin.

Ennen talviunia on tarkoitus asentaa kaikkiaan kymmenen GPS-pantaa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 08.09.2002).

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme