Mainos
Mainos

Karita Mattila sai MTV:n kulttuuripalkinnon

Kansainvälinen sopraanotähtemme Karita Mattila sai MTV:n vuoden 1997 kulttuuripalkinnon tunnustuksena kansainvälisestä kulttuurityöstä suomalaisen laulutaiteen hyväksi. Karita Mattila otti vastaan 50 000 markan suuruisen palkinnon ja kunniakirjan tänään Helsingissä. Palkinnon luovuttivat hänelle MTV:n ohjelma-asiain neuvottelukunnan jäsen, toiminnanjohtaja Vuokko Valkamo, Aamulehti-yhtymän toimitusjohtaja Matti Packalén ja MTV:n toimitusjohtaja Eero Pilkama.

MTV:n kulttuuripalkinto myönnettiin nyt 21. kerran. Palkinnolla MTV haluaa kunnioittaa ja rohkaista suomalaisten taiteilijoiden ja tiedemiesten poikkeuksellisen ansiokasta ja korkeatasoista työtä kansallisen kulttuurimme hyväksi.

Perusteluissa todetaan, että Karita Mattila on kansallisen kulttuurimme kannalta merkittävä esiintyjä maailman suurilla näyttämöillä. Hänen taiteessaan ja olemuksessaan on aina perussuomalainen lataus. Kansainvälisen ohjelmiston lisäksi hän pyrkii tuomaan esiin suomalaista musiikkia eikä maailmalla unohda missään vaiheessa kertoa olevansa suomalainen, sanotaan perusteluissa.

Intohimo laatuun

Tyypillistä Karita Mattilan taiteelle on laadun intohimo, pyrkimys huippusuoritukseen. Hänen esiintymisessään on aina vahva läsnäolo, joka luo tähteyden säteilyn hänen ympärilleen, perusteluissa kehutaan. Viimeaikaiset suurimmat voittonsa Mattila on saanut Pariisissa ja Lontoossa oopperanäyttämöillä sekä Pariisissa, Berliinissä ja Lontoossa Sibelius-konsertein.

Kansainvälisestä kysynnästä huolimatta Mattila on esiintynyt kiitettävän usein myös Suomessa. Tähtenäkin hän on säilyttänyt mutkattomuutensa ja railakkaan huumorintajunsa, perusteluissa kiitetään.

Mattilan kansainvälinen ura lähti nousuun hänen voitettuaan Cardiffin Singer of the world -kilpailun. Hän on esiintynyt kaikissa merkittävissä oopperataloissa Euroopassa ja myös New Yorkin Metropolitanissa. Mattila konsertoi ja levyttää säännöllisesti kuuluisien kapellimestareiden kanssa.

Suomalaiselle Ondinelle Mattila on laulanut useita menestyslevyjä. Maaliskuussa Ondine julkaisee Lauluja merelle, jolla Mattila laulaa Lasse Mårtensonin sävelmiä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme