Mainos

Karjalainen: Matalapalkkainen saa parempaa palkkaa kunnassa kuin yksityisessä firmassa

Valtio ja kunnat maksavat matalapalkkaisilla aloilla työntekijöille parempaa palkkaa kuin yksityinen sektori.

Sanomalehti Karjalaisen mukaan palkkaero kasvaa etenkin julkisen ja yksityisen sektorin välillä mitä vaativammasta tehtävästä on kyse.

Asiantuntijat ja johtavassa asemassa olevat saavat esimerkiksi parasta palkkaa yksityisyrityksissä.

Kuntasektori laahaa kaikkien ammattien yhteenlasketuissa keskipalkoissa sekä valtion että yksityisen sektorin perässä.

Asiantuntemuksen valuminen kunnista ja valtiolta yksityisyrityksiin on palkkaeroja tutkinut yliopistonopettaja Jyväskylän yliopiston Terhi Maczulskijn mukaan kuitenkin todellinen uhka, ellei korkeasti palkattujen palkkarailoa saada kavennettua.

-·Suomessa tämä on ainakin miehillä potentiaalinen huolenaihe, sillä miehet näyttäisivät siirtyvän herkemmin yksityiselle töihin kuin naiset, Maczulskijn kertoo lehden haastattelussa.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot