Mainos
Mainos

Karjalainen: RS-virusta ennätysmäärä – vakava etenkin pienillä lapsilla

Etenkin pienillä lapsilla tavattavaa RS-virusta on kuluvana vuonna löydetty enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Sanomalehti Karjalaisen mukaan elokuun loppuun mennessä tautitapauksia oli jo 2750. 2000-luvulla tautitapauksia on ollut vuosittain keskimäärin alle 1900.

RS-virus aiheuttaa hengitystieoireita, jotka etenkin pienillä lapsilla saattavat olla vakavia ja vaatia sairaalahoitoa. Virustartunta voi aiheuttaa oireita myös aikuisille, mutta työikäisten oireet ovat tyypillisesti vain lieviä.

Pisaratartuntana leviävän taudin ehkäisy on vaikeahkoa. Hyvä käsihygienia voi auttaa, mutta kokonaan taudin saamista ei voi ehkäistä.

Rokotetta RS-virusta vastaan kehitetään, mutta toistaiseksi sitä ei ole käytettävissä. RS-virusepidemioiden aikaan perheiden kannattaa rajoittaa poikkeuksellisen virusalttiden lasten kyläilyjä ja muuta julkista liikkumista.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme