Mainos
Mainos

Karjalainen: Veroehdotuksesta paljastui jättimäinen moka – eläkeläismiehen väitettiin tienanneen 404 000 euroa

Pohjoiskarjalainen mies äimistyi avattuaan Verohallinnolta saamansa kirjeen. Siinä miehen väitettiin saaneen helsinkiläiseltä yritykseltä sivutuloina 404 000 euroa vuoden 2016 aikana. Hänen tililleen summasta ei ollut kuitenkaan päätynyt senttiäkään. Tapauksesta kertoo sanomalehti Karjalainen.

Veronpalautuksia oli mehevien tulojen vuoksi tulossa miehelle veroehdotuksen mukaan jopa 36 000 euroa.

Karjalaisen mukaan miehellä ei ollut mitään tekemistä veroehdotukseen tulojen maksajaksi merkityn yrityksen kanssa, eikä hän ollut saanut ansaituiksi merkittyjä rahoja. 

Verohallinnosta kerrotaan lehdelle, että poikkeuksellinen virhe oli saanut ilmeisesti alkunsa veroilmoituksen vuosi sitten jättäneessä yrityksessä. Virheen syy ei ole kuitenkaan eläkeläismiehelle selvinnyt, sillä yrityksen ilmoittamat puhelinnumerot eivät ole käytössä, kertoo Karjalainen.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot