Mainos
Mainos

Karjalanpuistoon muistomerkki Tampereen uhreille

Suomen ensimmäisen suuren keskitysleirin sijaintipaikalle Tampereen Kalevankankaalle tulee muistomerkki - Karjala-muistomerkki. Karjalaisten työstä kertova patsas on määrä paljastaa Tampereen 220-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1999.

Tuhansien vankien kärsimyksen näyttämö ja 1228 ihmisen surmapaikka on päätetty nimetä Karjalanpuistoksi. Tamperelaisten Karjala-hanke on historian uudelleenkirjoittamista kunnallisbyrokratian keinoin ja vuoden 1918 tapahtumien aiheuttamien haavojen jälkihoitoa.

Kalevankankaan pahamaineinen leiri on Tampereella arka asia vielä 80 vuoden kuluttuakin. Keväällä 1918 keskitysleiri kosketti koko seutukuntaa. Leirin vartijat ja teloitusryhmien jäsenet olivat paikallisia suojeluskuntalaisia. Vangit olivat heidän tuttujaan, ehkä lapsuudentovereitakin.

Vankileiri Kalevankankaalle pystytettiin Tampereen valtauksen jälkeen huhtikuussa 1918. Vankeja otettiin silloin ensimmäisen kerran suurin joukoin. Hallituksen joukot ottivat Tampereelta vangiksi noin 11 000 ihmistä, joista suurin osa sijoitettiin Kalevankankaan leiriin. Enimmillään leirillä oli lähes 10 000 henkeä.

Tampereen komendantinviraston ruumiskanslian tilastojen mukaan leirillä olleista 1228 menehtyi syksyyn mennessä. Heistä valtaosa nääntyi nälkään ja tauteihin. Läheiselle hautausmaalle kuljetettiin leiriltä päivittäin jopa kymmeniä vainajia. Joukkotuho rinnastuu kaupunkilaisten mielissä väkisinkin siihen tosiasiaan, että punakaartin vallan aikana Tampereella ei sattunut väkivaltaisuuksia muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta.

Venäjän armeijan kasarmialue

Kalevankankaan keskitys- tai vankileiri sijaitsi Kalevantien pohjoispuolella. Yliopistolta ja Tampere-talolta on paikalle matkaa muutamia satoja metrejä. Leiri oli Venäjän armeijan vanhalla kasarmialueella, joka ympäröitiin piikkilanka-aidoilla. Kulmiin sijoitetut konekiväärit kykenivät hallitsemaan koko aluetta. Leirillä oli satoja vartijoita.

Viimeiset kasarmialueen parakit purettiin vasta talvisodan jälkeen. Jatkosodan jälkeen alueelle tehtiin tilapäisasuntoja eli pikataloja. 1950- ja 60-lukujen vaihteessa leirialueen pohjoisreunalle rakennettiin kerrostaloja. Pikatalot purettiin ja niiden paikalle entisen keskitysleirin kohdalle jäi laaja niitty.

Kalevankankaan leirin sijaintipaikkaa ei millään tavalla virallisesti muisteta. Edes muistolaattaa ei ole. Tampereella toteutettu täydellinen vaikeneminen on poikkeuksellista, sillä monilla muilla paikkakunnilla on leirien muistomerkkejä. Työväen keskusmuseon tutkijan Ulla Jaskarin mukaan leirien muistomerkkejä on ainakin Suomenlinnan alueella, Santahaminassa, Tammisaaressa, Hämeenlinnassa ja Lahdessa.

-Leireihin suhtautuminen olisi historiantutkijoille mielenkiintoinen tutkimusaihe, Jaskari pohtii. Keski-Euroopassa natsien pystyttämiä keskitysleirejä on museoitu historiallisiksi muistopaikoiksi. Suomessa ei tällaista museota ole.

Suomi oli 1918 vankileirien saaristo

Vuoden 1918 keskitysleirejä ei ole kovin perusteellisesti tutkittu. Jaakko Paavolainen on kirjoittanut leireistä yleisesityksen Vankileirit Suomessa 1918. Teos ilmestyi vuonna 1971.

Paavolaisen tutkimuksesta käy ilmi, että Suomi oli keväällä ja kesällä 1918 vankileirien saaristo. Kesäkuun alussa 26:lta vankileiriltä tilastoitiin noin 74000 vankia. Heidän sijoituspaikkojaan olivat mm. Helsinki (11500), Hämeenlinna (11300), Lahti (9700), Riihimäki (8500), Viipuri (8000), Tammisaari (7400) ja Tampere (6900).

Enimmillään leireillä oli noin 80 000 miestä, naista ja lasta. Paavolaisen arvion mukaan heistä menehtyi noin 12500. Kuolonuhreista on esitetty myös suurempia arvioita, mm. luku 15000 on ollut esillä.

Omana aikanaan leirejä kutsuttiin vankileireiksi, mutta myös keskitysleiri-nimitystä käytettiin. Nykypäivän kielenkäytön valossa nimitys keskitysleiri on osuva. Tietosanakirjamääritelmän mukaan keskitysleiri on eristetty alue, jollaiseen kootaan vihollisvaltakuntien alamaiset tai valtiolle tai hallitsevalle puolueelle vaaralliset oman maan kansalaiset.

Vankeinhoitojärjestelmän osaksi suomalaisia leirejä on vaikea mieltää. Varsinaisia tuhoamisleirejäkään ne eivät olleet, joskin ainakin Tammisaaren leirissä oli myös tällaisia piirteitä.

Eri maiden leireissä oli yhtäläisyyksiä

Paavolaisen tutkimus paljastaa, että keskitysleirien tyypilliset toimintatavat olivat käytössä meikäläisilläkin leireillä. Ampumalla teloittaminen, nälkiinnyttäminen, taudeille altistaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö, ruoskiminen, pakkotyö ja henkinen kidutus olivat leirien julmaa arkea.

Suomalaisilla keskitysleireillä näyttää olleen paljon yhteisiä piirteitä mm. Saksan ja Neuvostoliiton myöhempien leirijärjestelmien kanssa. Yhteistä oli mm. nälkään näännyttäminen, vartijoiden huono asema, byrokraattisuus ja vastuunkantajien puuttuminen. Kaikissa maissa sokea kuuliaisuus valtiota kohtaan johti rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Vankien nälkiinnyttäminen oli osittain tietoista, osittain välinpitämättömyyttä. Paavolainen osoittaa kirjassaan, että leirien ruokahuolto olisi ollut järjestettävissä, mutta sitä ei haluttu tehdä.

Vartijoina käytettiin Suomessa suojeluskuntalaisia, asevelvollisia ja siviilejäkin. Etenkin asevelvolliset tunsivat sääliä vankeja kohtaan ja yrittivät auttaa heitä. Tästä rangaistiin. Jotkut palkkautuivat kaameaan työhön vapaaehtoisesti.

-Sosiaalipsykologisten tutkimusten mukaan ollaan yleensä sitä mieltä, että tämäntapaisiin tehtäviin ajautuu suhteellisen runsaasti myös sekä ns. sadisteja että muuten viettielämältään harhautuneita. Tämä koitui vangeille suureksi onnettomuudeksi, Paavolainen toteaa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme