Mainos

Kaskeala perää joukkojen liikkuvuutta ja tulivoimaa

Uusi johtamisjärjestelmä sopii puolustusvoimain komentajan mukaan yhteen EU:n ja Naton esikuntarakenteiden kanssa.

Puolustuksen ennaltaehkäisyä vahvistetaan parhaiten lisäämällä operatiivisten joukkojen liikkuvuutta ja tulivoimaa. Sen sijaan suuri miesvahvuus voi jopa heikentää puolustuksemme uskottavuutta. Näin arvioi puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala maavoimien esikunnan avajaisjuhlassa Mikkelissä tänään.

Puutteellisesti varustetuilla ja koulutetuilla joukoilla ei komentajan mielestä saavuteta puolustuksen ennaltaehkäisyä. Suurimpana rahankäyttäjänä maavoimilla on huomattava vastuu toimintamenojen ja materiaalihankintojen tasapainon ylläpidossa.

Kaskealan mukaan kansallisista tarpeista syntynyt syntynyt uusi johtamisjärjestelmä on yhteensopiva myös Euroopan unionin ja Naton esikuntarakenteiden kanssa.

Esikunta aloitti toimintansa juhlien

Puolustusvoimien suurin rakennemuutos sitten viime sotien astui voimaan vuodenvaihteessa. Uusi maavoimien esikunta juhli tänään toimintansa aloittamista Mikkelissä. Esikunnassa työskentelee noin 250 ihmistä.

Uudistuksen jälkeen maavoimien asema puolustushaarana meri- ja ilmavoimien tapaan vahvistuu.

Mikkelissä pidettyyn esikunnan tulojuhlaan osallistuivat muun muassa presidentti Tarja Halonen ja puolustusministeri Jyri Häkämies. Paikalle saapui myös 1500 sotilasta Karjalan prikaatista Vekarajärveltä.

Puolustusvoimien rakennemuutoksen valmistelu aloitettiin vuoden 2004 puolustusselonteon perusteella.

Uudistuksen myötä sotilasläänien esikuntien lukumäärä väheni kahdestatoista seitsemään ja vanhat maanpuolustusalueet lakkautettiin.

Asevelvollisille uudistus näkyy muun muassa uusien palvelupisteiden perustamisena.

Paraati ja toimintanäytös olivat avoimia yleisölle

Yleisötapahtumat Mikkelissä alkoivat aamulla Karjalan prikaatin viime vuoden toisen saapumiserän varusmiesten kotiuttamiskatselmuksella ja ohimarssilla Mikkelin torilla. Katselmukseen ja ohimarssiin osallistui noin 1400 sotilasta.

Ohimarssin jälkeen oli vuorossa toiminnallinen näytös rautatieaseman ympäristössä. Mukana oli miesten lisäksi panssarivaunuja, panssariajoneuvoja ja kaksi helikopteria.

Kutsuvieraita kuljettavaa junaa saattoi loppumatkan kaksi helikopteria. Kutsuvieraat siirtyivät maavoimien saattueessa konsertti- ja kongressitalo Mikaeliin.

Kutsuvieraina olivat valtion ja puolustushallinnon ylintä johtoa sekä liike-elämän ja yhteistoimintaosapuolien edustajia sekä kaikkien maavoimien tulosyksiköiden edustajat. Kutsuvierastilaisuuteen osallistui noin 500 henkeä.

Lue myös:

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot