Mainos

Kasvukunnatkin mielivät harkinnanvaraista valtionapua

Esimerkiksi MTV:n kummikunta Oulunsalo haluaa avustusta perustellen tarvetta mm kunnan väkiluvun nopealla kasvulla ja siitä johtuvilla monilla investointitarpeilla.

Lähinnä taloudellisessa ahdinkossa olevien kuntien avuksi tarkoitettu harkinnanvarainen valtioavustus kiinnostaa myös kovassa kasvussa olevia kuntia.

Esimerkiksi MTV:n kummikunta, vajaan 10 000 asukkaan Oulunsalo on Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Kasvun myötä myös rahan tarve lisääntyy. Pitää rakentaa kouluja, päiväkoteja, terveyspalveluiden menot kohoavat jne, mutta toisaalta verotulot eivät lisäänny nuorten ihmisten kunnassa muun kasvun vauhtia.

Nyt kunta hakee 2,5 miljoonaa euroa harkinnanvaraista valtionapua. Oulunsalossa nähdään, että kunta täyttää ehdot, joilla valtioapua tulisi saada.

Kunnanjohtaja Tuomo Räihä kuitenkin muistuttaa, että koko harkinnanvarainen valtionapu on vain pieni, tilapäinen lääke, joka ei paljon auta.

Oulunsalo haki harkinnanvariatsa valtioapua myös viime vuonna, mutta ei saanut. Jaettava apupotti on nyt 30 miljoonaa euroa, 18 miljoonaa viimevuotista vähemmän.

Oulunsalon lisäksi MTV:n kummikunnista harkinnanvaraista valtionapua hakevat Imatra ja Rautavaara.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 05.09.2005)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot