Mainos
Mainos

Katainen: Deflaatio ei laske Kela-etuuksien tasoa

Opiskelija ja eläkeläinen hyötyvät deflaatiosta, kun heidän Kela-korvauksensa eivät pienene, vaikka kulttajahintaindeksi laskee. Näin lupaa valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.).

Hän sanoo, ettei deflaatio eli rahan arvon nousu, josta aiheutuu kuluttajahintojen halpeneminen, pienennä kuluttajahintaindeksiin sidottuja sosiaalietuuksia, kuten työttömyysturvaa ja kansaneläkettä.

Katainen sanoo antavansa esityksen asiasta budjettiesityksen yhteydessä. Näin meneteltiin erityislailla myös viime laman aikana, kun deflaatio uhkasi pienentää minimietuuksia.

Oppositiojohtaja Paavo Arhinmäki (vas.) kiittelee Kataisen esitystä.

- Hyvä, että Katainen on ymmärtänyt, että ihmiset elävät niin vähällä, että pienestä toimeentulosta ei ole mahdollista leikata, Arhinmäki sanoo MTV3:lle.

Myös hallituspuolue keskustan riveistä esimerkiksi valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen on vaatinut, etteivät indeksiin sidotut Kela-etuudet saa heiketä deflaatiosta huolimatta.

(MTV3 - STT)

KATAINEN SELVITTI VALTIONTALOUDEN NÄKYMIÄ JA VAALIRAHAKOHUA

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme