Mainos

Katainen povaa ensi vuodelle ikäviä päätöksiä

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan ensi vuonna on edessä ikäviä talouspäätöksiä.

- On paikallaan luvata, että teemme itseämme säästelemättä ne päätökset, jotka ovat välttämättömiä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolustamiseksi, Katainen sanoo STT:lle ja sitä kautta kaikille suomalaisille osoittamassaan uudenvuodentervehdyksessä.

Hallituksen tavoitteena on vähentää säästöillä ja veronkorotuksilla nopeasti velkaantumisen määrää. Lyhyen aikavälin toimien lisäksi tarvitaan Kataisen mielestä pitkäjänteinen ratkaisu julkisen talouden kestävyysvajeen kuromiseksi umpeen.

- Tarvitsemme pidempiä työuria, parannuksia työelämän laatuun, työvoiman tarjontaa parantavia uudistuksia, parempaa tuottavuutta julkisella sektorilla sekä muita rakenteellisia uudistuksia. Rakenteellisia uudistuksia tarvitaan myös kuntatasolla, jonka vuoksi kuntapalveluiden turvaamiseksi käynnistetty kuntauudistus on erityisen tärkeä, Katainen toteaa.

Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää pääministerin mukaan myös toimia talouskasvun vauhdittamiseksi.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot