Mainos
Mainos

Katainen: Raha ei ratkaise kaikkea

Luontopainotteisesti suunniteltua metsää Pohjolan Elämystilalla Karstun kylässä Lohjalla 18. kesäkuuta 2008.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen korosti tänään MTV3:n uutisille, että rahaa tarvitaan taantuvien paperiteollisuuspaikkakuntien ongelmien ratkaisemiseen, mutta raha ei kuitenkaan ratkaise kaikkea.

Katainen totesi, että työvoimapulan aikana työtä osaaville on tarjolla. Metsäteollisuudenkin työntekijät ovat kovaa valuuttaa uusiin työpaikkoihin. Hyvien hankkeiden toteutaminen ei ole ollut esimerkiksi Kemijärven tapauksessa rahasta kiinni.

Kansliapäällikkö Erkki Virtanen ehdotti aiemmin tänään uutta rakennerahastoa. Kataisen mukaan kaikkiin ehdotuksiin suhtaututaan ennakkoluulottomasti. Nyt on kuitenkin jo varattu 30 miljoonaa euroa uusien työpaikkojen löytämiseen.

Lisäksi yritykset tekevät omia toimenpiteitään ongelmapaikkakunnilla.

Katainen tyrmäsi arvostelua

Katainen torjui jälleen opposition arvostelun hallituksen metsäpolitiikasta populismiksi. Oppositio käyttää inhimillistä tragediaa omaksi hyväkseen.

- Kuvaava on, että nämä metsäyhtiöt eivät ole itse pitäneet metsäpolitiikkaa ongelmana, Katainen selvensi.

Valtiovarainministerin mukaan kotimaan puukauppa on lisäksi lähtenyt virkeästi liikkeelle.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme