Mainos
Mainos

Katainen: Uusista sopeutuksista sovittava tänä keväänä

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan hallituksen pitää tehdä päätöksiä uusista sopeutuksista eli verojen korotuksista ja menojen leikkauksista maaliskuun kehysriihessä.

Verojen korotusten ja menoleikkausten aikataulu on Kataisen mukaan kuitenkin harkittava huolella.

Valtiopäivien avauskeskustelun aloittanut Katainen ei vielä ottanut kantaa siihen, pitäisikö hallituksen pitää kiinni velkaantumistahdin taittamisesta tällä hallituskaudella. Päätökset tehdään hänen mukaansa maaliskuun lopun kehysriihessä.

Katainen muistutti, että hallitus on jo kolmeen otteeseen leikannut menoja ja nostanut veroja. Kolmen vuoden aikana taloutta on sopeutettu noin viidellä miljardilla eurolla.

-Yksikään puolue tässä salissa ei ole esittänyt niin suuria leikkauksia ja veronkorotuksia, että ne olisivat tässä talouskehityksessä riittäneet taittamaan velkaantumisen, Katainen sanoi.

Osana valtion talouden sopeuttamista hallitus on pyytänyt valtiovarainministeriöltä kehysriiheen arvion valtion omaisuudesta ja verotuksen uudistamisesta.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme