Mainos
Mainos

Katamaraani törmäsi laituriin Tallinnan satamassa – Linda Line perui kaikki päivän lähdöt Tallinnasta ja Helsingistä

Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivä Linda Line on perunut kaikki tämänpäiväiset lähdöt Tallinnasta ja Helsingistä. Linda Line tiedottaa asiasta nettisivuillaan.

Syynä vuorojen peruuntumiselle on, että Tallinnasta Helsinkiin lähtenyt varustamon katamaraani törmäsi laituriin yhdeltä iltapäivällä Tallinnassa.

Linda Linen tiedottaja Janika Greim kertoo, että törmäys johtui aluksen elektronisiin järjestelmiin tulleesta ongelmasta. Vian seurauksena katamaraani törmäsi hiljaisella nopeudella laituriin.

– Ei mitään isoa tapahtunut, Greim sanoo.

Hänen mukaansa laiva on näillä näkymin lähdössä liikenteeseen huomenna lounasaikaan. Huomisen kaksi ensimmäistä vuoroa eli kello 8:n lähtö Tallinnasta ja kello 10:n lähtö Helsingistä ovat kuitenkin peruuntuneet.

Greimin mukaan kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Asiakkaille korvataan peruuntuneet matkat.

– Kaikki asiakkaat saavat rahat takaisin tai siirron toiseen laivaan, sanoo Greim.

– Laivaliput ovat myös voimassa kauden loppuun asti.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin asiasta. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme