Mainos
Mainos

Katin synnytyksessä meni monta asiaa pieleen: Verenmyrkytys vei kuukausiksi sairaalaan – virhettä ei koskaan myönnetty tapahtuneen

– Olen menettänyt lapseni alkutaipaleen täysin. Kun lähdin sairaalaan, vauva oli ihan pieni, ja kun tulin kotiin, minua odotti tyttö, jota en tuntenut laisinkaan.

Näin kertoo helsinkiläinen Kati ensimmäisen lapsensa syntymästä ja sen jälkeisestä sairaalakierteestä. Kati sai septisen sokin viikon päästä synnytyksestä ja perheen mielestä verenmyrkytys johtui hoidon aikana tehdyistä virheistä.

Hoitovirhettä ei kuitenkaan myönnetty eivätkä valitukset menneet läpi. Eniten perhettä kuitenkin harmittaa se, että asianomaiset eivät pyytäneet anteeksi.

MTV Uutiset on kertonut hoitovirheitä käsittelevässä juttusarjassa ihmisistä, joiden elämää terveydenhuollon hoitovirheet ovat koetelleet. Tässä tapauksessa hoitovirhettä ei ole todettu, mutta jotain meni silti pahasti pieleen.

Synnytyssalista osastolle odottamaan

Katin ja Kimin esikoisen syntymästä on kulunut hieman yli kuusi vuotta.

Odotusaika oli ollut raskas, Kati oli voinut pahoin käytännössä koko yhdeksän kuukautta ja oksennellut kymmeniä kertoja päivässä. Helpotus olikin suuri, kun synnytys lähestyi. 

Harmaissa laatikoissa olevat tekstinpätkät ovat Katin oma kertomus siitä, mitä tapahtui. Teksti on kirjoitettu noin vuosi vauvan syntymän jälkeen.

Kati synnytti toisessa Helsingin synnytyssairaaloista. Supistukset alkoivat sunnuntai-iltana, ja mukana oli myös verenvuotoa.

Sairaalan kehotuksesta pari pysyi kotona niin pitkään kuin pystyi.

– Sairaalasta käskettiin odottaa kotona. Vuoto kuitenkin paheni ja supistukset kiihtyivät, jolloin ilmoitimme, että olisimme nyt tulossa. Saman tien sairaalassa lääkäri totesi, että suoraan synnytyssaliin ja puhkaistaan kalvot, ja synnytys alkaa, Kim kertaa tapahtumia.

Pääsimme sairaalaan. Minua odottivat heti päivystyksessä lääkäri ja kätilö. Lääkäri oli positiivinen. Synnytys oli tosiaan alkanut. Lääkärin mukaan oikein hyvällä mallilla ja on etenemässä. Hän sanoi että nyt vaan kalvot puhki saman tien ja ei mene kauaa kun synnytys on ohi. Minulla oli hyvä mieli. Nyt jaksan hoitaa tämän loppuun.

Mutta näin ei kuitenkaan käynyt. Sairaalassa oli kiirettä ja kätilö ilmoitti, että kalvoja ei vielä puhkaistaisi, vaan jo synnytyssalissa maanneen Katin pitikin lähteä osastolle odottamaan.

– Kati ei ollut päästä perille osastolle, koska kivut olivat jo niin kovat ja verenvuoto niin runsasta. Minut lähetettiin kotiin. Lähdin ihan rauhallisin mielin, koska luotin hoitohenkilökuntaan, Kim muistelee.

Olimme ihmeissämme. Minähän makaan jo sängyssä ja kivut ovat valtavat. Yritin selittää äskeisen lääkärin sanoneen että kalvot vaan puhki ja synnytys käyntiin. (...) Oli niin kovat kivut etten pystynyt laittamaan talvikenkiä jalkaan vaan kauheissa kivuissa minut istutettiin pyörätuoliin ja syliini kipujeni kanssa laitettiin toppatakkini, talvikengät ja iso laukkuni. Se oli järkyttävin ja pisin matka ikinä.

Osastolla Katille annettiin kipupiikki, josta tuli huono olo ja Katia alkoi oksettaa.

– Kati on kiltti ja yritti olla hiljaa kivuista huolimatta. Hän ei laittanut valoja, koska häntä oli kielletty häiritsemästä osastolla nukkuvia muita naisia.

Piti olla hiljaa eikä saanut laittaa valoja. 

Pimeästä huoneesta yritin suunnata eteiseen ja kohti vessaa. En ihan ehtinyt. Oksennusta oli käytävän lattialla. Menin takaisin sänkyyn, mutta minun oli painettava hälytysnappia. Minua itketti. Sanoin etten enää pysty odottamaan hetkeäkään. Kätilö totesi, että synnytys on pitkällä, ei muuta kuin saliin. 

Myöhemmin Kati ja Kim saivat tietää, että synnytyssairaala oli laitettu heidän jälkeensä sulkuun.

– Meitä ei olisi pitänyt enää ottaa sisään, Kim toteaa.

Takaisin synnytyssaliin

Tuskissaan kärvistellyt Kati otettiin takaisin synnytyssaliin, kun kätilö totesi synnytyksen käynnistyneen. Katille laitettiin puudutuspiikki ja kalvot puhkaistiin. Lapsivesi oli selvästi vihertävää.

– Sehän tarkoittaa sitä, että lapselta on tullut ulostetta lapsiveteen ja silloin infektioriski kasvaa. Se on vaarallista lapsenkin kannalta.

– Myöhempiä tapahtumia ajatellen Katille olisi ehkä pitänyt antaa jossain vaiheessa antibioottikuuri, Kim toteaa.

Vaikka Kati oli ensisynnyttäjä, kivut olivat kovat ja lapsivesi vihreää, jätti kätilö tulevat vanhemmat synnytyssaliin selviytymään kahdestaan.

– Kätilö näytti ponnistusasennon ja totesi Katille, että "tiedät kyllä, kun jotain pitää tehdä". Sitten hän lähti huoneesta. Olimme ihmeissämme. Ensin mentiin hirveällä kiireellä synnytyssaliin ja sitten kätilö lähti pois. 

Ennen kuin kätilö lähti huoneesta, hän näytti minulle ponnistusasennon eli kummallakin kädellä toisesta jalasta, polven takaa kiinni. Sanoi vielä, että "kyllä sinä tiedät koska ponnistaa". Tiedät mitä tehdä ja milloin. Lähti pois. Siis minäkö ensisynnyttäjä tietäisin?

Aikaa kului, mutta synnytyssalissa ei käynyt kukaan.

– Soitin monta kertaa hälytysnappia, mutta mitään ei tapahtunut. Kun kätilö viimein tuli, hän kurkkasi ovelta parin metrin päästä ja totesi, että vielä ei ole mitään hätää. Hän ei tutkinut Katia eikä edes tullut lähemmäs tarkastamaan tilannetta, Kim kertoo.

Hanska unohtui

Kello 5.20 tuleva isä painoi hälytysnappia uudelleen. Paikalle tullut kätilö totesi synnytyksen olleen jo täydessä käynnissä. Kätilö yritti kiinnittää lapsen päähän mittareita, mutta ei onnistunut siinä.

– Hän poistui taas huoneesta ja palasi toisen kätilön kanssa vasta, kun olimme painaneet hälytysnappia useamman kerran. Vauva syntyi kello 5.35 eli vartin sisällä. Siinä oli kaikenlaista sähellystä, vauvan päähän yritettiin laittaa mittareita ja väliliha leikattiin.

– Juuri, kun vauva oli tulossa ulos, kätilö huomasi, että hänellä ei ollut toisessa kädessä hanskaa.

Sinä olet varma tästä?

– Olen siitä ihan varma. Voin mennä siihen samaan huoneeseen ja näyttää, missä on se laatikko, josta hän hanskan haki. Samalla toinen kätilö piti Katin jaloista kiinni.

Loppumetreillä kätilö vihdoin tuli. Hän haki kollegan avukseen. Hän oli ottamassa vastaan lasta, mutta huomasi itse, että hänellä ei ollut hanskaa kädessä. Hän oli kuitenkin ehtinyt paljaalla kädellä koskea jo alapäätäni ja lasta. Yhtäkkiä hän päästi lapsesta irti laittaakseen hanskan käteen, jonka johdosta repesin pahasti. Hän ei millään lailla ohjannut lapsen tuloa.

– Sitten vauva putkahtikin ulos hyvin nopeasti. Hän oli syntynyt 15 minuuttia sen jälkeen, kun kätilöt olivat tulleet huoneeseen.

Pariskunnan miestä sairaalassa tapahtui virheiden sarja. Kati ja Kim jätettiin liikaa vastuuseen omasta synnytyksestään. Kätilön hanskan puuttuminen aiheutti heidän mielestään selvän infektioriskin. Vihreää lapsivettä ei heidän tietääkseen huomioitu millään tavalla. 

Pariskunta uskoo myös Katin saaneen leikkaussalihoitoa vaatineita repeytymiä hanskanlaiton yhteydessä. Kati ei kuitenkaan päässyt heti ommeltavaksi, vaan joutui odottamaan toimenpidettä pari tuntia.

Antibiootteja ei määrätty.

Heräämössä odottelin että tunto palaisi jalkoihini. Tuntui tosi kurjalta kun en päässyt vauvani luo ja aika tuntui ikuisuudelta. Vielä silloin minulla ei ollut aavistustakaan että joutuisin olemaan lapsestani vielä huomattavasti kauemmin erossa. Pian sekin oli edessä.

Äiti ei jaksanut nostaa vauvaansa

Kati, Kim ja vauva siirtyivät seuraavana päivänä perhehuoneeseen. Tuoreen äidin tila ei kuitenkaan ottanut kohentuakseen.

– Hänellä oli edelleen kovia kipuja. Kukaan ei käynyt katsomassa meitä. Siinä oli vähän ideana, että perhehuoneessa eivät käy kätilöt koko ajan auttamassa, isä naurahtaa kuivasti.

Tiistaina Kati kertoi miehelleen, että olo oli hyvin outo ja että häntä sattui. Hän ei jaksanut edelleenkään nostaa pientä vauvaansa tai pitää häntä sylissä. Katille määrättiin opiaattipohjaisia särkylääkkeitä, jotka aiheuttivat hänelle pahoinvointia.

– Katilla oli niin hutera ja huono olo, että hän ei saanut nostettua vauvaa imettääkseen häntä. Otimme vauvan väliimme nukkumaan. Siitä saimme sitten palautetta kätilöltä, jonka mielestä lapsi ei olisi saanut olla meidän kanssamme samassa sängyssä.

Tiistaina aloin ihmetellä kun olo oli aivan kumma. Olin repeytynyt ja alapää oli kipeä mutta koko muu kroppakin oli aivan outo. Kädet olivat tosi veltot ja pää outo. Kerroin oudosta olostani synnyttäneidenosaston kätilölle, mutta vastaus oli että se on normaalia, olinhan repeytynyt pahasti ja juuri synnyttänyt. Asia jätettiin siihen eikä sitä luultavasti raportoitu eteenpäin.

Testejä ei tehty pyynnöistä huolimatta

Äiti lapsineen yritettiin kotiuttaa jo keskiviikkona eli kaksi yötä synnytyksen jälkeen, vaikka hän voi edelleen hyvin heikosti.

– Hänellä oli vuoroin kylmä, vuoroin kuuma ja hän oli selvästi kuumeinen. Kätilön mielestä kyseessä oli normaali lämmönnousu, jota maidon nouseminen aiheuttaa, Kim kertoo.

Tässä vaiheessa äiti oli useaan kertaan ilmaissut kätilölle toistuvasti huolensa myös intiimialueestaan. 

– Kerroimme, että hän kuumeilee ja kivut ovat kovat, alapää oli punainen ja haisi pahalta. Kukaan lääkäri ei tullut katsomaan.

Kati oli pyytänyt myös verikokeita.

– Ei kuulu käytäntöön, oli vastaus.

Perhe kotiutettiin perjantaina ilman lääkärintarkastusta tai pyydettyjä testejä.

Kotona vointi huononi entisestään

Kotona Kati ei jaksanut tehdä mitään.

– Kun tulimme kotiin, jouduin etsimään parkkipaikkaa. Kannoin kuitenkin ensin vauvan kopan ylös asuntoon. Kun palasin, vauva oli kopassaan samassa paikassa kaikki vaatteet päällä ja Kati myös, Kim kertoo kotiinpaluun tunnelmista.

Seuraavana päivänä Katin äiti lensi Pohjois-Suomesta katsomaan vauvaa ja auttamaan.

Kim jätti auton ovemme eteen ja auttoi minut ja vauvan sisälle. Tulee paha olo, kun mietin etten jaksanut ottaa lasta pois autonistuimesta. En jaksanut avata turvavöitä, ottaa paksua lakkia pois, enkä edes avata toppahaalaria. Hän vaan kökötti raukka eteisessä minä lattialla siinä vieressä, että Kim-isä tulisi. Onneksi oma äitini tuli heti seuraavana päivänä. Minulla ei ole oikein muistikuvia niistä päivistä. Sen muistan, että odotin äitini tuloa ja että kaikki ongelmat häviäisivät. Pääsisin nukkumaan ja sen teinkin. Myöhään lauantai-iltana kerroin äidille: "Äiti, taidan olla aika sairas".

Lauantaina Katin tilan huononi edelleen ja sunnuntaina, kolmen kotona vietetyn yön jälkeen, nivelet alkoivat särkeä. Ihoon ilmestyi läikkiä.

– Silloin ajattelin, että nyt täytyy lähteä apteekista hakemaan magnesiumia. Kati pyysi Mobilatia särkyyn. Apteekissa farmaseutti sanoi, että nyt ei kuulosta hyvältä vaan pitäisi lähteä heti sairaalaan, Kim kertoo.

Sen jälkeen asiat etenivät nopeasti. 

Sepsis eli verenmyrkytys

Sepsis on infektion aiheuttama yleistulehdus, johon liittyy vaikeissa muodoissa myös tärkeiden elintoimintojen häiriöitä. Mitä nopeammin sepsis havaitaan ja suonensisäinen antibioottilääkitys aloitetaan, sitä parempi on potilaan ennuste. Vaikea sepsis on vakava sairaus, johon liittyy hoidosta huolimatta korkea kuolleisuus.

Lähde: Käypä hoito, Duodecim

– Sunnuntaiaamuna menimme sairaalaan, illalla hänet oli nukutettu ja hän oli teho-osastolla hoidettavana septisen sokin vuoksi.

– Se oli tunteiden vuoristorataa. Periaatteessa olin tosi onnellinen vauva sylissäni, mutta samalla ihmeissäni siitä, että mitä vaimolle oli tapahtunut: Hän oli teho-osastolla nukutuksessa enkä tiennyt, miten käy ja selviääkö hän hengissä.

Iltapäivällä Kim lähti viemään anoppia ja vauvaa kotiin sairaalasta. Hänen palatessa sairaalaan kaikki oli muuttunut.

– Kati oli siirretty teho-osastolle ja meille kerrottiin, että hänet piti nukuttaa, laittaa keinotekoiseen koomaan.

– Katia pelotti ja itketti, koska emme tienneet heräisikö hän. Ja niin pelotti minuakin.

Muistan miten kovasti minua pelotti kun lääkäri kertoi että olen todella kipeä. Kyyneleet valuivat poskilleni. Minut piti äkkiä nukuttaa ja laittaa hengityskoneeseen. Olin erittäin huonossa kunnossa. Muistan kuinka ympärillä olevilla hoitajilla ja lääkäreillä oli kiire. Sairaanhoitajalla oli vaikeuksia ottaa verenpaineeni, joka oli erittäin alhainen. Miten voin olla niin huonossa kunnossa, että kukaan ei tietäisi miten minun käy? Miten minulle voi käydä näin? Miksi? 

"Kannattaisi alkaa miettiä hautajaisia"

Kati nukutettiin sunnuntaina illalla. Tiistaina Kimille sanottiin, että Katin puolesta oli tehty kaikki voitava ja että kannatti alkaa miettiä hautajaisia.

– Sanoin, että vaimoni on Lapista, hän ei ihan vähällä lannistu. Kyllä hän sieltä vielä nousee.

Katin suonet vuosivat ja häneen pumpattiin nesteitä. Paino nousi muutamassa päivässä 55 kilosta 75 kiloon. Kim laski, että hänen vaimoonsa oli kiinnitetty 17 tippapulloa.

Mutta lppilainen sisu voitti. Keskiviikkona tuli käänne parempaan ja Kati herätettiin. Hengitysputki poistettiin seuraavana päivänä.

Kati siirrettiin hoitoon infektio-osastolle. Yhteensä sairaalajakso kesti yli kaksi kuukautta. Sen loppuvaiheessa Kati sai olla päivät kotona ja käydä nukkumassa sairaalassa. 

Tilanteen vakavuutta kuvaa hyvin se, että Katin tiedustellessa vertaistukiryhmää pahasta sepsiksestä toipuneille lääkäri totesi edellisen potilaan sokeutuneen ja toisen kuolleen. 

"Näin ei olisi pitänyt käydä"

Sekä teho-osastolla että infektio-osastolla sanottiin, että näin ei olisi pitänyt päästä käymään, ja että he olivat hyvin pahoillaan, Kim kertoo.

– Synnytyssairaalan lääkärit tai kätilöt sen sijaan eivät ole ikinä pyytäneet anteeksi tai pahoitelleet tapahtunutta.

Jo teho-osastolla pariskuntaa kehotettiin myös tekemään korvaushakemus potilasvakuutuskeskukseen. Hakemus ei kuitenkaan mennyt läpi.

– Olimme tehneet sen itse. Jälkikäteen on selvää, että siihen olisi jo pitänyt ottaa asianajaja avuksi. Otimme yhteyttä asianajajaan kuitenkin vasta myöhemmin, Kim muistelee.

Asianajaja teki valituksen seuraavaan asteeseen eli potilasvahinkolautakuntaan, mutta tämäkään ei mennyt läpi. Kimiä ja Katia harmittaa se, että lautakunta ei pyynnöistä huolimatta ottanut huomioon infektiolääkärin lausuntoa tapahtuneesta.

Seuraavaksi epäilty hoitovirhe olisi pitänyt viedä käräjäoikeuteen. Vakuutus ei olisi käräjöintiä korvannut ja riski perheen maksettaviksi lankeavista asianajokustannuksista oli suuri. Kati oli myös edelleen toipilas.

Asia jäi siihen.  

– Se tuntui pahalta. Olisimme halunneet, että virheet myönnetään ja että niistä otetaan opiksi. Että tapahtumat tutkitaan ja käydään läpi, jolloin kenellekään muulle voi enää käydä näin, Kim sanoo.

Luuletteko, että virhe on käyty sairaalassa läpi?

– Luulen, että se on lakaistu maton alle. Toisen lapsen odotuksen aikana Kati kävi pelkopoliklinikalla, eikä siellä työskennellyt pitkä linjan kätilö ollut kuullutkaan tapauksesta. Jos se olisi käsitelty oppimismielessä, siitä olisi tiedetty tässä toisessakin sairaalassa. 

Myös anteeksipyyntöä perhe on toivonut. 

– Sellaista ei ole tullut. Kätilö valehteli siitä, mitä synnytyssalissa oli tapahtunut. Eikä kukaan ole myöskään pahoitellut. 

– Se on sana sanaa vastaan, minkä sille voi tehdä.


Esikoisen syntymästä on jo yli kuusi vuotta. Perheessä on myös toinen, parivuotias lapsi. Kati käy edelleen kuntoutuksessa.

– Henkisesti hän on ihan ok, vaikka matka on ollut pitkä ja kivinen, aviomies Kin kertoo MTV Uutisille.

Mutta fyysisesti Kati ei ole vieläkään kunnossa. Erityisesti hän kärsii nivelsäryistä ja hänellä on todettu reaktiivinen artriitti eli niveltulehdus. 

– Sen huomaa jokapäiväisissä toiminnoissa ja Kati joutuu käyttämään viikoittain kipulääkkeitä. Erityisesti oikea jalka kipeytyy helposti ja kävely on välillä hankalaa. 

Kaiken tapahtuneen jäljet näkyvät myös Katin kehossa.

– Tehohoitojakson aikana leikkauksissa saadut arvet muistuttavat tapahtuneesta joka päivä, Kim toteaa.

Miksei pyydetty anteeksi?

Kim ja Kati eivät halua syyllistää ketään. He ovat kuitenkin pettyneitä siihen, ettei hoidossa tapahtuneita virheitä myönnetty. 

– Jos hoitohenkilökunta, johon ihmiset luottavat, tekee virheen, siitä pitäisi pystyä raportoimaan eteenpäin, vaikka se tuntuisi kuinka pahalta tai vaikealta. Silloin muut ihmiset eivät joutuisi enää kärsimään samasta virheestä, Kim summaa pariskunnan tunteet.

Suurin suru, jota ei voi korjata, on että olen menettänyt lapseni alkutaipaleen täysin. Kun lähdin sairaalaan vauva oli ihan pieni ja kun tulin kotiin minua odotti jo huomattavasti isompi tyttö, jota en tuntenut laisinkaan. Oli raskasta ja surullista huomata, että kaikki muut tuntevat lapseni paremmin kuin minä ja osaavat hoitaa häntä paremmin kuin minä. Vaatteet jotka olin ostanut olivat kaikki pieniä. Valokuvia on otettu paljon ja niitä on vaikea katsoa kun itse en ole niissä mukana. Vaikka pääsin kotiin olin vielä pitkään huonossa kunnossa enkä pystynyt hoitamaan vauvaa yksin pitkään aikaan.

Harmaissa laatikoissa olevat tekstinpätkät ovat Katin oma kertomus siitä, mitä tapahtui. Se on kirjoitettu noin vuosi vauvan syntymän jälkeen.

Aikaa on kulunut yli vuosi. Mitään en ole pystynyt yhdessä lapseni kanssa harrastamaan. En vauvajumppaa, vauva-uintia, musiikkileikkikouluja. En muiden äitien kanssa kahvittelua ym. jota odotin kovasti. Harmittaa. Taloudellisesti minun pitäisi miettiä töihin paluuta mutta fyysisesti en ole siinä kunnossa että pystyisin menemään töihin vielä. Tuntuu että aika menee siihen että käyn joko fysioterapeutilla, lääkärillä tai verikokeissa. Tuntuu niin epäreilulta.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot