Mainos

Katoaako vesirokko pian Suomesta?

Syyskuussa rokotusohjelmaan tulevan vesirokkorokotteen uskotaan saavuttavan ainakin 90 prosentin rokotuskattavuuden, kertoo ylilääkäri Tuija Leino Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Rokotteen saavat kaikki 1,5–11-vuotiaat lapset, jotka eivät ole sairastaneet tautia. Rokotetta suositellaan myös vesirokolta välttyneille aikuisille.

Jos rokotuskattavuus nousee riittävän korkeaksi, kotoperäinen vesirokko hävinnee tuhkarokon ja vihurirokon tavoin.

Vesirokkorokote on ollut Suomessa saatavilla jo parinkymmenen vuoden ajan, mutta se on pitänyt hankkia itse. Vain noin viisi prosenttia lapsista on rokotettu tautia vastaan. Leinon mukaan on tyypillistä, ettei rokotusohjelman ulkopuolisia rokotteita oteta.

– Vanhemmat monesti ajattelevat, että se ei ole tarpeen, kun se ei kerran kuulu ohjelmaan. Muutkin rokotteet ovat pelkästään myyntiin tulemalla saaneet muutaman prosentin kattavuuden. Vain rotavirusrokote oli poikkeus. Se saavutti noin 30 prosentin kattavuuden jo ennen kuin oli rokotusohjelmassa.

Rokotusohjelmassa oleva vesirokkorokote on ollut Leinon mukaan käytössä jo pitkään esimerkiksi Yhdysvalloissa. Se on ollut hyvin siedetty. Siitä voi saada lähinnä lieviä oireita kuten kuumetta, pari rakkulaa tai ihon punoitusta.

Vesirokkorokotus annetaan rokotusohjelman mukaan normaalisti 1,5 vuoden ja 6 vuoden iässä. Suojaan tarvitaan 2 annosta.  

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot