Mainos

Katso joulumatkustajan muistilista

Tarkista vaunusi ennen kuin saavut juna-asemalle

Juna-asemilla ja lentokentillä eletään vuoden vilkkaimpia päiviä. VR:n viestintäpäällikkö Mika Heijari kehottaa tänään ja huomenna junalla matkustavia tarkistamaan vaununsa ja paikkansa jo hyvissä ajoin ennen asemalle saapumista.

– Kannattaa mennä hyvissä ajoin laiturille odottamaan junaa ja katsoa, missä kohtaa oma paikka on. Näin saadaan juna mahdollisimman pian liikkeelle, kun matkustajat saadaan nopeasti omille istumapaikoilleen, Heijari sanoo.

Saavu lentokentälle reilusti etukäteen

Lentokentillä vilkkain aika on huomisaamuna kuudesta puoli yhdeksään, kertoo Finavian PR-päällikkö Annika Kola.

– Silloin Helsinki-Vantaalla on tunnin aikana noin 1500 matkustajaa. Kannattaa siis tulla ajoissa kentälle. Lentoyhtiön antamaan lähtöselvitysaikaan voi lisätä vaikka puolisen tuntia enemmän aikaa.

Kolan mukaan matkavaroiden luovutukseen menee huomenna tavallista enemmän aikaa.

– Osa lentoyhtiöistä ottaa matkatavaroita vastaan jo illalla ja voi tehdä ennakkolähetöselvityksen.

Muista pakata jouluruoat ja nesteet lentokoneen ruumaan

Kola muistuttaa, että käsimatkatavaroihin ei voi pakata nestettä sisältäviä elintarvikkeita, kuten pakasteita, tökkiruokia, eineksiä ja mehuja.

– Tulenarkoja aineita kuten suksivoiteita ja suksivoiteniden poistoaineita ei saa ottaa koneeseen mukaan lainkaan, vaan ne pitää ostaa perillä matkakohteessa. Samoin jos ensi viikolla on menossa uuden vuoden viettoon, niin ilotulitteitakaan ei saa ottaa matkatavaroihin.

Ota rennosti

– Varmaan se tärkein ohje on, että otetaan rennosti ja mennään joulun viettooon mukavalla fiiliksellä, Mika Heijari VR:ltä muistuttaa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.