Mainos

Kattolumiturmilla yhteinen nimittäjä - tällainen katto on vaarallinen

Kaikki kolme tämän ja viime talvena aikana tapahtunutta kuolemaan johtanutta kattolumionnettomuutta ovat sattuneet kiinteistöissä, joissa on samanlainen kattorakenne, sanovat asiaa tutkineet asiantuntijat.

Kiinteistöpalvelut ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén kertoo tiedotteessa, että ilmakuvien tarkastelu paljastaa, että kaikissa onnettomuustaloissa on konesaumattu peltikatto, jossa on lumiesteenä jalkaränni.

– Rakentamismääräysten mukaan rakenne on oikeaoppinen, mutta viimeaikaisten onnettomuuksien valossa tämän rakennetyypin turvallisuutta tulisi tarkastella uusiksi ja miettiä yhdessä kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijoiden sekä valvontaviranomaisten kanssa toimenpiteet tällaisten riskirakenteiden turvallisuuden takaamiseksi

Onnettomuudet ovat tapahtuneet Tampereen Hämeenpuistossa sekä Helsingissä Töölössä ja Hakaniemessä.

– Meillä on Helsingin kantakaupungissa muutama vastaava lumenpudotuskohde, joita olemme putsanneet kolmekin kertaa viikossa. Kokemuksemme perusteella maantasolta ei ole mahdollista nähdä, onko tällaisella riskikatolla jäätä ja tilanne on käytävä katsomassa ylhäällä katon reunalla, kertoo Suomen Kiipeilytekniikka Oy:n myyntipäällikkö Sampsa Jyrkynen.

Jyrkysen mukaan onnettomuudet ovat estettävissä oikeanlaisilla toimilla

– Kiinteistöjen katot pitää tarkastaa ja kattorakenteet suunnitella siten, että katolle ei pääse syntymään lämpövuotoa, ja katolta putoavan materiaalin määrä minimoidaan. Jään alta rakenteisiin vuotava vesi aiheuttaa kiinteistönomistajalle kymmenien tuhansien eurojen suuruisen taloudellisen vahingon. Riskikohteissa lumen pudottaminen pitää olla suunnitelmallista ja jatkuvaa toimintaa.

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot