Mainos
Mainos

Kauppakamari vastustaa taksien pääkaupunkilisää

Helsingin kauppakamarin mukaan pääkaupunkiseudulle ei tule vahvistaa muuta maata korkeampia taksimaksuja.

Liikenne- ja viestintäministeriölle antamassaan lausunnossa kauppakamari pitää tärkeänä, ettei mihinkään taksiliikennettä koskeviin suuriin periaatteellisiin uudistuksiin ryhdytä, ennen kuin pääkaupunkiseudun taksiliikenteen ongelmia pohtiva työryhmä saa työnsä päätökseen.

Taksiliitto on esittänyt ministeriölle pääkaupunkiseudun taksimaksujen eriyttämistä muun maan taksoista. Liitto perustelee esitystään muun muassa korkeammilla elin- ja työvoimakustannuksilla.

- Käsityksemme mukaan pääkaupunkiseudun taksiliikenteen toimivuuden parantaminen edellyttää nykyjärjestelmän muuttamista, mikä saattaa koskea myös taksajärjestelmää, sanoo kauppakamarin asiamies Tiina Pasuri.

Yhtenä vaihtoehtona kauppakamari on ehdottanut pääkaupunkiseudun yhdistämistä yhdeksi asemapaikaksi, koska nykyinen kolmeen eri asemapaikkaan perustuva jako aiheuttaa taksikaluston vajaakäyttöä.

- Koko pääkaupunkiseudun käsittävä asemapaikka yhdistettynä taksien tilausvälitysjärjestelmän täydelliseen uusimiseen vähentäisi logistista tehottomuutta ja parantaisi taksien saatavuutta, Pasuri sanoo.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme