Mainos
Mainos

Kauppoihin odotetaan viime vuotta enemmän asiakkaita pääsiäispyhinä

Ruokakaupat ovat jälleen laajasti auki läpi pääsiäispyhien, ja asiakasmäärän odotetaan kasvavan viime vuodesta. Keskon K-Supermarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki uskoo, että asiakkaita riittää edellistä pääsiäistä enemmän, koska kaupan laajentuneisiin aukioloaikoihin on jo totuttu.

– Viime vuonna pitkäperjantai ja muut pyhäpäivät olivat positiivinen yllätys kaupankäynnin osalta. Se on taas kasvattanut odotuksia tälle vuodelle, Sääksmäki sanoo.

Sääksmäki kertoo, että asiakaskäyttäytymisen mukaan uusille aukioloajoille on ollut kysyntää. Hän arvioi, että aiempaa laajemmat aukioloajat tasaavat pyhiä edeltäviä ruuhkia ruokakauppojen käytävillä.

Sääksmäen mukaan lähes kaikki ketjun kaupat palvelevat pääsiäispyhinä. Tarkemmat aukioloajat vaihtelevat kauppakohtaisesti.

Kaupan aukioloajat vapautuivat viime vuoden alussa.

Lidl pitää liikkeensä auki myös pääsiäispyhinä, mutta aukioloajoissa on muutoksia normaalipäiviin verrattuna. Myös S-ryhmän kauppoja on auki läpi pyhien. Stockmannin tavaratalot ovat auki läpi pääsiäisen, mutta aukioloaikoja on lyhennetty normaalista.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme