Mainos

Kaupunkisosiologi: Uusi naapuripeli on kiinnostava yhteiskunnallinen koe

Helsingin yliopiston kaupunkisosiologin Matti Korttisen mukaan Veikkauksen uusi Naapuri-peli tuo kiinnostavaa tietoa eri naapurustojen aktiivisuudesta. Korttisen mukaan kansainvälisesti verrattuna suomalaiset kaupunkinaapurustot ovat yhteisöllisyydeltään heikkoja.

Kaupunkisosiologin mukaan parhaimmillaan pelissä voi olla naapuruston aktiivisuutta lisäävä vaikutus.

– Minusta tämä on kiinnostava yhteiskunnallinen koe. On kiinnostavaa nähdä minkälaisissa naapurustoissa löytyy sosiaalista tarttumapintaa, Korttinen sanoo.

Korttinen kuitenkin muistuttaa, että säännöllinen sitoutuminen kahdenkymmenen euron kuukausimaksuun rajaa vähävaraisemmat naapurustot pois pelistä.

- Siitä kertyy vuodessa sellainen summa, että pahimmillaan sellaiset, jotka keskimäärin Veikkauksen pelejä pelaavat, eivät pysty osallistumaan, Korttinen sanoo.

Veikkauksen Naapuri-pelissä voi voittaa sitä todennäköisemmin mitä useampi lähialueelta osallistuu arvontaan. Samantapainen arvonta on jo esimerkiksi Ruotsissa, mutta ei aivan tällaisena mallina.

– Tämä on aivan uudenlainen yhteisöllinen peli. Ihan tällaisena sitä ei ole missään päin maailmassa, toimitusjohtaja Juha Koponen sanoo.

Korttisen mukaan se, miten suomalaiset asuinalueet lähtevät peliin mukaan, on vasta arvailujen varassa.

 

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot