Mainos
Mainos

Kehitysvammaisten hoitokoti on ilman sähköä kolmatta päivää – asukkaat aloittivat riemukkaan talvileirin

Runsas lumi on aiheuttanut runsaasti sähkökatkoja Pohjois-Karjalassa. Tänään aamupäivällä sähköttä oli yhä yli 10 000 taloutta.

Elämyksellinen hoitokoti Elma-Koti Koverossa on vailla sähköä jo kolmatta päivää. Synkkyyteen ei kuitenkaan ole vaivuttu: asukkaat ja henkilökunta ovat uuden tilanteen edessä aloittaneet riemukkaan talvileirin.

Elma-Koti tarjoaa hoito- ja asumispalvelua kehitysvammaisille Pohjois-Karjalassa. 18 asukkaan hoitokoti on vaipunut lumivaipan taikomana sähköttömään aikaan. Elma-Kodin yrittäjä ja toimitusjohtaja Outi Perälä näkee kuitenkin valoa pimeässä.

– Kyllähän tässä on kaikki katastrofin ainekset, mutta kun vaan itse ja henkilökunnan kanssa ollaan sillä asenteella, että tälle ei mitään voi. Ajatellaan nyt, että miten tästä parhaiten saadaan ilo irti! Ollaan otettu tällainen talvileiriteema, hän naurahtaa.

Elma-kodin asukkaat asuvat tavallisesti kahdessa talossa. Nyt koko iloinen leiriläisten joukko majailee samassa talossa, leivinuunin lämmössä.

– Tässä toisessa talossa meillä on ihana iso leivinuuni ja isot yhteiset tilat, joten eilen siirrettiin kaikki tänne saman katon alle. Kun sähköt on poissa, niin myös lämmitykset ja vedet on poikki, niin tässä on meille sitten tällainen yhteinen koti, Perälä kertoo.

Uusia pesäkoloja löytyi yhteisistä tiloista ja saunan lauteilta.

– Jokainen sai etsiä oman kolonsa. Osa nukkui sohvalla ja osa rakensi saunan lauteille pesän. Meillä on isot lauteet Elmeri-talon puolella, niin siellä oli oikein tunnelmallista, Perälä iloitsee.

Kolmatta päivää sähköttä

Pohjois-Karjalan Sähkö tiedotti aamulla, että viime yönä sähkövikojen määrä kohosi hieman, mutta tilanne on ennusteita parempi. Vikoja korjataan yhteensä 170 henkilön ja erikoiskaluston voimin.

– Sähköt ovat olleet poikki yhtämittaisesti keskiviikosta saakka, eli kolmatta päivää täällä nyt eletään ilman sähköjä. Oletetaan, että siellä on lunta linjoilla. Eihän me toki ainoita olla, aika laajasti on nyt sähköt pätkineet, Perälä tietää.

Tänään aamukahdeksalta sähköttä oli 12 200 asiakasta.

– Tuosta jotain arvioita kuulee, että saattaa mennä päiviäkin ennen kuin sähköt palaavat, mutta eihän siitä koskaan tiedä. Sehän saattaa ratketa nopeastikin.

Elma-kodissa ei asian suhteen kuitenkaan stressata.

– Me olemme keskittyneet tähän (toimintaan), vähän niin kuin hetki kerrallaan, Perälä toteaa ja kehuu miten paljon ihmisiä on työskentelemässä asian eteen.

Pohtimista sähkötön ja pimeä koti kuitenkin vaatii. Valoisin aika käytetään hyödyksi huoltotöitä tehden ja ulkoillen.

– Puita ja vesiä kannetaan, roskat viedään. Osa päivästä vietetään pulkkamäessä ja ollaan ulkoilemassa.

Elma-Kodin talvileiriläiset ovat tästäkin löytäneet sen positiivisen puolen.

– Saadaan täällä kaiken keskellä rauhassa elellä, että tässä on toisaalta myös ihan hauska rauhoittumisen teema, Perälä sanoo.

Talvileiristä rauhaa

Toimitusjohtajan mukaan talvileiri on yhdistänyt ihmiset ja luonut asukkaille myös rauhaa äärimmäisissä olosuhteissa.

– Heille tällainen muutos on aika iso asia käsiteltäväksi, mutta kun ollaan tässä vähän kuin yhteisessä juonessa, että tämähän on ihan hauskaa. Joku asukas heitti ilmoille jopa idean, että pitäisikö meidän ottaa perinteeksi tällainen talvileiri, Perälä nauraa.

Rytmi päiväleirillä poikkeaa Elma-Kodin tavanomaisesta. Valoisalla hiivitään peseytymään rantasaunalle ja ilta vietetään tulisijojen äärellä.

– Meillä on rantasauna, niin siellä käydään iltapäivällä pesulla. Ilta rauhoitutaan takan ja leivinuunin ääressä. Eilen siellä korttia pelattiin otsalampun valossa ja touhuttiin. Ihan hyvä tässä päiväsaikaan on liikuskella.

Elma-kodissa on päätetty miettiä sulaneiden pakastimien ja muiden muuttujien kohtaloa tarkemmin vasta kun valot taas syttyvät.

– Mennään nyt hetki kerrallaan ja keskitytään siihen, että on hyvä olla. Kaikki ovat lämpimässä ja saavat syödä ja pysyä puhtaana. Sehän on kaikista tärkeintä.

Henkilökunnalle kiitos

Yrittäjä kehuu vuolaasti henkilökuntaansa loistavasta asenteesta.

– Iso kiitos henkilökunnalle. He ovat älyttömän joustavia, ja kaikki hymyssä huulin täällä touhuaa ja otsalampun valossa touhutaan. Kyllähän tämä sellaista yhteishenkeä kasvattaa ja kysyy. Kaikki ovat hirveän hyvällä asenteella.

Koko joukko keskittyykin vahvasti nyt asioihin, joihin voi vaikuttaa. Perälä kertoo, että nyt ei murehdita asioita, joille ei mitään voi.

– Ihan mukavasti täällä pärjäillään, hetki kerrallaan ja tämmöstähän se on, talvi Suomessa, Perälä naurahtaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme