Mainos

Keinoemovälitys löytää orpovarsalle uuden emän

Emänsä menettäneelle varsalle voidaan löytää tilapäinen kaitsija erityisen keinoemopalvelun kautta.

Suomen Hevosenomistajien Keskusliitto välittää keinoemoja, jotka huolehtivat varsoista näiden ensimmäisten elinkuukauksien ajan.

Suomessa syntyy vuosittain noin 4000 varsaa. Palveluun on ilmoitettu tänä vuonna yli 30 emänsä menettänyttä varsaa ja yli 90 keinoemoa. Kysyntä on kasvanut viime vuosina, kun ravurien omistajien lisäksi myös ratsujen ja ponien omistajat ovat löytäneet palvelun.

-Kesäaikana löytyy kaikille varsoille keinoemo. Kiivaimpaan sesonkiaikaan keinoemon odotusaika on alle viikko, välityspalvelusta vastaava Heli Tuomela kertoo.

Puhelinpäivystyksestä vastaava Tuomela tekee työtä vapaaehtoispohjalta.

-Hevosten omistajat sopivat keskenään kuluista ja kuljetuksista. Me emme peri mitään maksuja palvelusta, vaan pyrimme vain saattamaan tammat ja varsat yhteen. Keinoemon luovuttamisehdoista sopivat hevosenomistajat keskenään, Tuomela toteaa.

Kysyntä kasvussa

Suomessa keinoemovälitystä on pyöritetty organisoidusti vuodesta 2000 lähtien. Vaikka toiminnasta vastaava liitto on ennen muuta ravihevosten omistajajärjestö, niin hädän hetkellä ei hevosten koko, rotu tai käyttötarkoitus ratkaise.

-Meille ilmoitettujen hevosten määrä on ollut tasaisessa kasvussa. Viime vuosina ratsujen ja ponien omistajat ovat myös löytäneet palvelun. Meillä ei hevosen rotua eikä käyttötarkoitusta katsota, vaan kaikkia pyritään auttamaan samalla tavalla.

Suurissa hevoskasvatusmaissa kuten Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Australiassa keinoemotoiminnasta on suurissa siittoloissa vuosikymmenten kokemuksia. Oppeja on käyty hakemassa myös Suomeen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot