Mainos
Mainos

Porvoon vesi juomakelvotonta jopa loppuviikon – vedessä havaittu ulosteperäistä bakteeria

Porvoo on varautunut jatkamaan tiistaina annettua vedenkeittokehotusta ainakin muutaman päivän.

Keittokehotus annettiin Porvoon ja osittain Askolan alueelle, koska Myllymäen vesitornista maanantaina otetussa näytteessä todettiin E.coli-bakteeria, joka viittaa veden ulosteperäiseen saastumiseen.

Saastumiseen syytä selvitettiin tiistaina. Bakteerilöydöksen vuoksi Myllymäen vesitorniin syötettiin klooria, joten vesi voi maistua ja haista kloorilta. 

Porvoon veden toimitusjohtaja Risto Saarinen kertoo, että tiistaina otettujen uusien näytteiden tulokset valmistuvat todennäköisesti keskiviikkona iltapäivällä.

Porvoon sosiaali- ja terveysjohtaja Pia Nurmeen mukaan keittokehotuksen jatkamiseen on varauduttava, koska ensimmäisen puhtaan vesinäytteen jälkeen tarvitaan vielä puhtaita kontrollinäytteitä.

Asukkaita on ohjeistettu keittämään ruoka- ja juomavettä noin viiden minuutin ajan ennen käyttöä. Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ei saa huuhdella keittämättömällä verkostovedellä. Astioita voi käyttää tiskaamiseen jälkeen sitten, kun ne ovat kuivuneet.

Vettä voi käyttää peseytymiseen ja pyykinpesemiseen, mutta käsienpesun jälkeen tulee käyttää käsiä desinfioivaa ainetta.

Porvoon kaupunki käynnisti tiistaina väliaikaisen vedenjakelun viidessä pisteessä. Vesipisteistä asukkaat voivat hakea puhdasta juomavettä säiliöautoista omiin vesiastioihinsa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot