Mainos
Mainos

Kelan asiakaspalvelijoita uhkaillaan entistä enemmän – poissaolot sulkeneet toimipisteitä

Kelan asiakaspalvelijoiden kirjaamat uhkailmoitukset lisääntyivät huomattavasti viime vuonna, etenkin pääkaupunkiseudulla.

– Vuonna 2016 kirjattiin 264 tilannetta, jossa asiakas uhkasi asiakaspalvelijaa, muuta henkilöstöä tai muita asiakkaita. Vuonna 2017 tämä luku oli 1 105, kertoo Kelan asiakkuusjohtaja Elise Kivimäki.

Kelan tiedotteen mukaan asiakkaiden epäasiallinen käytös ja vuodenvaihteen ruuhkat ovat saaneet henkilökunnan poissaolokierteen.

Henkilöstön poissaolojen ja vaihtuvuuden vuoksi Kela on joutunut sulkemaan Espoon keskuksen ja Hakunilan palvelupisteet helmikuun loppuun saakka.

Palvelupisteiden sulkeminen on suurentanut asiakasmääriä muissa palvelupisteissä.

Kela on tehostanut palvelupisteissään kulunvalvontaa ja vartijoiden määrää on lisätty.

Verkkoasioinnin yleistyessä asiointi Kelan palvelupisteissä on vähentynyt jo usean vuoden ajan. Viime vuonna se kuitenkin kääntyi voimakkaaseen kasvuun. Vuonna 2017 asiointi palvelupisteissä kasvoi kolmanneksen ja puhelinpalvelun asiakasmäärät viidenneksen. Kelan 182 palvelupisteessä vierailtiin 2,5 miljoonaa kertaa.  Puhelinpalvelut puolestaan vastaanottivat lähes 2 miljoonaa puhelua.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme