Mainos
Mainos

Kemin-kone joutui palaamaan Helsinkiin

Lentokoneeseen tuli puolivälissä matkaa tekninen vika. Lennolla olleille 20 matkustajalle ei aiheutunut kuitenkaan tilanteesta vaaraa.

Helsingistä Kemiin viime yönä matkannut lentokone joutui yllättäen palaamaan kesken matkan takaisin. Finncomm Airlinesin koneeseen tuli noin puolivälissä lentoa tekninen vika, ja kone käänsi nokan kohti lähtöpistettä.

Lento lähti Helsinki-Vantaalta hieman ennen puoltayötä. Noin 20 minuutin lentämisen jälkeen kapteeni kuulutti, että koneeseen on tullut vika, jonka vuoksi sen on palattava takaisin. 49-paikkainen kone oli tuolloin hieman lähempänä Helsinkiä kuin Kemiä.

Vika ilmeni koneen toisessa keskusvalvontayksikössä, joka käsittelee lentotietoja. Järjestelmät toimivat kuitenkin normaalisti osin varalaitteiden kautta. Finncommin viestintäpäällikön Ari Nyrhisen mukaan paluu oli varotoimi.

- Varsinaista vaaratilannetta ei syntynyt, sillä järjestelmät pelasivat, Nyrhinen kertoo.

Nyrhisen mukaan keskusvalvontayksikön viat ovat äärimmäisen harvinaisia. Vioittunutta konetta ei saatu kuntoon vielä aamupäivällä. Nyrhinen arvioi, että Finncomm joutuisi mahdollisesti perumaan yhden lennon.

Lennolla oli 20 matkustajaa. Heille ei aiheutunut tilanteesta vaaraa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme