Mainos
Mainos

Keppihevosharrastaja Melinda, 11, kertoo MTV:lle rakastamastaan lajista: "Ihmiset saattavat vähän katsoa, mutta se ei haittaa"

Keppihevosharrastus on kenties suositumpi kuin koskaan. Innokas harrastaja Melinda Munck vietti tänään 11-vuotissyntymäpäiväänsä lajin parissa Vihdin PuuhaParkissa.

Munck on harrastanut keppareita noin kaksi ja puoli vuotta, joiden aikana ennakkoluulot lajista ovat karisseet.

– Ensin luulin, että olisi tosi noloa harrastaa keppihevosia. Sitten kun rupesin hyppäämään monta kertaa, se tuntui tosi kivalta. Sitten ajattelin, että tämä on kyllä ihan oikea harrastus, Munck kertoo.

Toisinaan harrastus kerää katseita, mutta Munck on oppinut olemaan välittämättä niistä.

– Nyt keppihevosista on tullut paljon isompi juttu. Joskus jos ratsastan kadulla, ihmiset saattavat vähän katsoa, mutta ei se haittaa.

Syntymäpäiväsankarin mukaan keppariharrastus on yksinkertaisesti hauskaa ja sen lisäksi hyvää liikuntaa. Harrastus on myös hyödyllinen hevosen käsittelyä ja ratsastusta ajatellen. 

Munck sanoo, että laji vaatii melko paljon harjoittelua. Hän on kilpaillut sen parissa jo jonkin verran, ja kasassa on ainakin kaksi voittoakin. Seuraavaksi suunnitelmissa on pyrkiä keppihevosten suomenmestaruuskilpailuihin.

Munck ratsastaa tällä hetkellä 5-vuotiaalla Miro-orilla, joka osaa olla välillä varsin oikukas.

– Se on vähän villi. Välillä se vähän ryöstää ja ottaa kovaa vauhtia, mutta se tykkää tosi paljon hyppäämisestä.

– Pitää olla tosi päättäväinen ja pitää se kurissa.

MTV Uutiset kävi Vihdissä tutustumassa keppihevosharrastajien treeneihin. Aiheesta lisää Kymmenen Uutisissa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme