Mainos
Mainos

Keravan panimolta lähti tänään miljoonia litroja alkoholia kohti kauppoja: "Vuoden vilkkain päivä"

Panimoilla on ollut tänään vuoden vilkkain päivä, kun kauppoihin on ryhdytty kuljettamaan urakalla 5,5-prosenttisia alkoholijuomia.

Vahvempien oluiden, siiderien ja lonkeroiden myynti on sallittua ruokakaupoissa ensi maanantaista lähtien.

– Olemme valmistautuneet tähän jo parisen vuotta ja tehneet erilaisia suunnitelmia, joten ei tämä meitä yllättänyt, sanoo Sinebrychoffin markkinointijohtaja Alexander Sneen.

Sinebrychoffin Keravan panimosta lähti perjantaina eri puolille Suomea "muutamia miljoonia litroja" olutta, siideriä ja lonkeroa.

Poikkeuksellista rekkarallia selittää kaksi muutakin syytä kuin alkoholivapautukset: Uuden vuoden juhlinta ja alkoholiveron korotus, jonka takia kaupat täyttävät nyt varastojaan.

Panimoliitto pelkää, että veronkorotuksen takia matkustajatuonti ei vähene niin paljon kuin on odotettu.

– Tämä on hieman epäloogista politiikkaa, koska alkoholilakia uudistettiin nimenomaan siksi, että haluttiin hillitä rajakauppaa. Ja nyt samaan aikaan nostetaan merkittävästi panimojuomien verotusta, mikä lisää veroeroa ja hintaeroa erityisesti Viroon ja Latviaan, sanoo Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.

Tarvitaanko jatkossa kolmos- ja nelosolutta?

Panimot ja kauppa hyppäävät tuntemattomaan, sillä kukaan ei tiedä, siirtyvätkö kuluttajat kolmosoluesta neloseen. Ja mistä ihmiset alkoholinsa jatkossa ostavat.

Alalla pohdiskellaan jo, tarvitaanko tulevaisuudessa erikseen kolmosolutta ja nelosolutta.

– Nämä luokitukset tulevat varmaankin häviämään. Kuinka nopeasti, siitä päättävät kauppa ja lopulta kuluttaja, mutta meilläkään ei välttämättä ole halua tuottaa molempia pitkään, Sneen sanoo.

Panimoiden pohtimat muutokset eivät tapahdu kuitenkaan nopeasti, sillä kuluttajien ostokäyttäytymisestä saadaan enemmän tietoa vasta ensi kevään ja kesän kuluessa.

Aikaa kuluu myös ennen kuin saadaan käsitystä toteutuvatko lukuisat uhkakuvat alkoholivapautusten terveyshaitoista ja tarpeesta lisätä poliisien määrää.

– Ensi vuosi pitää seurata kehitystä, kunnes voi tehdä järkeviä johtopäätöksiä, arvioi Panimoliiton Elina Ussa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot