Mainos

Kerjäläiset ovat siirtyneet kaduilta lähijuniin, jossa lain mukaan saa kerjätä, mutta VR ei tätä siedä

Pääosin Romaniasta tulleiden kerjäläisten määrä on katukuvassa vähentynyt. Samaan aikaan toiminta on siirtynyt uusiin paikkoihin.

Poliisin mukaan kerjäläisiin on jo jossain määrin totuttu, mutta VR yrittää nyt häätää heitä lähijunista. Diakonissalaitoksen mukaan heikossa asemassa olevia itäeurooppalaisia on yhä tuhansia.

– Sovellamme voimassa olevaa lakia, kertoo Helsingin poliisin ylikomisario Seppo Kujala.

Tällainen Eurooppa ja Suomi tänään on?

– Kaikkeen totutaan, katukuvassa on kerjäläisiä. Ja muita uusia ilmiöitä, Kujala jatkaa.

Lain mukaan junakin on julkinen paikka, siis sielläkin saisi kerjätä. Mutta suivaantunut VR ei tätä siedä – havaittu kerjääjä heitetään ulos. VR vetoaa matkustajien valituksiin, toimintaa pidetään päällekäyvänä.

Voiko VR:n oma vartija poistaa tällaisen matkustajan?

– Kyllä, eli laissa puhutaan uhkaavasta käyttäytymisestä, eli millä tavalla kukakin henkilö asian kokee, Kujala jatkaa.

Kerjääjä-Irinasta tuli siivooja: "Viimeinkin valoa elämässäni"

EU-maa Bulgarian toivottomuutta paennut nuori äiti on Helsingissä kerjännyt elääkseen ja on yhä koditon. Nyt hän saanut Diakonissalaitoksen kautta siivoustyötä.

– Olen tavattoman onnellinen. Viimeinkin valoa elämässäni. Olen odottanut tätä kauan, Irina Kostova kertoo.

– Olen nuori ja kykeneväinen. Siksi oli niin vaikeaa kerjätä, kun tiesin, että osaisin tehdä työtä, hän jatkaa.

Diakonissalaitoksen työ ei ole vähentynyt yhtään:.

– EU-romanit kokevat syrjintää julkisissa tiloissa. On tärkeää, että on tila jossa saa hoitaa perustarpeitaan, käydä suihkussa ja pestä pyykkiä, kertoo Helsingin Diakonissalaitoksen kansainvälisen työn projektipäällikkö Anca Enache.

Lisää aiheesta oheisella uutisvideolla.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot