Mainos
Mainos

Kerrostalo tulessa Uudessakaupungissa: Yksi kuollut

Uudenkaupungin rajussa pienkerrostalon palossa kuoli yksi henkilö.

Päivystävä palomestari arvioi, että sammutustyöt jatkuvat vielä puoleen yöhön.

Päivystävän palomestarin mukaan palo sai alkunsa ylimmästä kerroksesta, joka tuhoutui palossa.  
Rakennus evakuoitiin eivätkä asukkaat pääse takaisin asuntoihinsa.

Sosiaalitoimi on ollut yhteydessä asukkaisiin ja he ovat sopineet majoituksia joko sukulaisten tai tuttavien luokse tai kaupunki on majoittanut heidät. 

Kuollut henkilö löydettiin asunnosta. Pelastuslaitoksen mukaan rakennuksesta löydettiin myös yksi loukkaantunut, joka oli hengittänyt savua.

Päivystävä palomestari kertoi, että kyseessä on keskusta-alueella sijaitseva kolmikerroksinen pienkerrostalo.

Palomestari arvioi, että talo on jonkin aikaa asuinkelvoton.  
Palo ei aiheuta enää savua Uudenkaupungin keskustaan.  

Tutkimukset palon syttymissyystä voidaan aloittaa keskiviikkona. 


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme