Mainos
Mainos

Kesä 2017 – Meteorologin pahin painajainen: "Itseänikin harmitti, kun se ennuste meni pieleen"

Etelä-Eurooppa on kärvistellyt jo pidemmän aikaan ennätyksellisten helteiden kourissa. Piinaavaa hellettä on alettu kutsua Luciferiksi, eli paholaiseksi. Samaan aikaan Pohjois-Euroopassa on ollut poikkeuksellisen viileää, se tarkoittaa sitä, että vastaavanlainen sää osuu kohdalle muutaman kerran sadassa vuodessa.

Oheiselta uutisvideolta voi katsoa loppuviikon ennusteen, joka lupaa kesäisiä kelejä ainakin Etelä-Suomeen.

Katsotuimpia ja keskustelluimpia aiheita lomailijoilla on varmasti tänä kesänä ollut sää. Se on kirvoittanut monilta kitkerää palautetta meteorologeille.

– Tähän mennessä olen neljä kesää toiminut Maikkarilla ja Forecalla, enkä muista, että palautteita olisi tullut koskaan näin paljoa, sanoo Markus Mäntykannas.

Mäntykannaksen mieleen on jäänyt erityisesti heinäkuun alkupuolen ennuste, jolloin näytti siltä, että helteinen ilmamassa saapuu Suomeen.

– Sitten siinä kävi niin, että se lämpö jäi Suomen kaakkoispuolelle. Itseänikin harmitti, kun ennuste meni pieleen. Ja erityisesti näin koleana kesänä sitä lämpöä odotetaan kuin kuuta nousevaa, koska meistä suomalaisista moni pitää kesän lämmöstä, sanoo Mäntykannas.

Kesän sää ollut äärimmäisen vaihtelevaa

Kulunut kesä on ollut yksi haasteellisimmista ennustaa, koska säätyyppi on ollut erittäin vaihtelevaa. Erot ovat olleet erittäin suuria jopa samalla paikkakunnalla. Toisaalla voi paistaa aurinko ja toisaalla saadaan ennätykselliset sateet.

– Helsingin keskustassa voi olla esimerkiksi koko päivä aurinkoista merituulen vuoksi ja Keravalla voi sataa koko päivän kuin saavista kaataen, sanoo Mäntykannas. Hän vinkkaakin, että sadetutkia kannattaa katsoa vaikkapa MTV:n nettisivujen sääsivuilta.

– Se on se kaikin luotettavin, että siitä pystyy päättelemään sadekuurojen suunnan. Ne kulkevat vallitsevan ilmavirtauksen mukana. Ja jos näyttää siltä, että siellä alkaa syntyä niitä kuuroja se sykli voi olla tunnista muutamaan tuntiin, sanoo Mäntykannas.

Suihkuvirtaus jämähtänyt

Suomen viileä ilma johtuu jämähtäneestä suihkuvirtauksesta.

– On ollut varovaisia arvioita siitä, että ilmastonmuutos vaikuttaa myös suihkuvirtauksiin, vielä ei tiedetä miten, mutta yksi mahdollisuus on että ne jämähtävät paikoilleen. Sitä kutsutaan keskileveysasteiden suihkuvirtaukseksi, joka jakaa etelän lämpimän ja pohjoisen kylmän ilmamassan tällä hetkellä toisistaan ja se on ollut monta kuukautta jo harvinaisen etelässä se suihkuvirtaus Euroopan alueella. Ja sen vuoksi me ollaan kuuluttu sen kylmemmän ja epävakaisemman ilmamassan puolelle.

Tyypillisenä kesänä suihkuvirtaus on aaltoillut enemmän Euroopan alueella, mutta nyt virtaus on pysynyt lähes paikoillaan.

– On mahdollista, että nämä jämähtämiset yleistyvät tulevaisuudessa. Ja se voi joku kesä jämähtää meille aivan päin vastoin ja meillä on täällä koko kesä kova helle päällä, kuvailee Mäntykannas.

Kesällä aikaa puolitoista kuukautta

Jos suursäätila muuttuu, ei helteiden mittaaminen vielä syyskuussakaan ole ihan mahdotonta, tosin pitkäaikaiset ennusteet eivät elokuullekaan näytä sään lämpenemistä.

– On tässä melkein puolitoista kuukautta vielä kesälle aikaa, mutta valitettavasti näyttää siltä, että ei se muutu ainakaan lähiviikkoina, sanoo Mäntykannas. Eli palauteryöppy meteorologeille saanee jatkoa.

– Monilla on ollut lomilla niitä odotuksia, että kohta lämpenee ja jos siihen suuntaan tulee sanottua, puhuttua lämmöistä tai helteistä, eikä niitä sitten tulekaan, niin monen pettymys on ollut suuri, itselläni myös. Tänä kesänä ennustaminen on ollut hyvin haastavaa, sillä olemme useaan otteeseen kuuluneet lämpimämmän ilman pohjoisreunalle, ja helteiden yltäminen on ollut muutamista sadoista kilometreistä kiinni. Sittenhän sitä palautetta tulee, ja täysin ymmärrettäväähän se on, toteaa Mäntykannas.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot