Mainos
Mainos

Kesä jatkuukin vielä – torstaina jopa +20 astetta!

Viikko lähtee tänään käyntiin lämpimästi ja aurinkoisesti ja keli on poutainen. Viikon lämpimin päivä on näillä näkymin torstai, jolloin mittari heiluu parinkymmenen asteen tienolla.

Meteorologi Kristian Roine Forecalta kertoo, että viikon mittaan muutama sadealue kulkee Suomen yli koillista kohti. Huomenna tiistaina satelee keski -ja pohjoisosassa maata, etelässä poutainen keli jatkuu.

Roineen mukaan keskiviikkona sateita tulee Pohjanmaalla ja pohjoisessa muutenkin. Myös etelässä ripeksii. Sen jälkeen lämpenee.

– Torstaina on todennäköisesti viikon lämpimin päivä. Etelässä ja Keski-Suomessa lämpöä on jopa parikymmentä astetta.

Aamut alkavat kylmetä

Alkuviikolla aamut ovat kylmiä.

– Aamun lämpötilat ovat kiinni yön kylmyydestä. Korkeapaineessa ja tuulettomassa säässä, selkeillä alueilla lämpötilat ovat alhaisia, Roine sanoo.

Meteorologin mukaan sateisemmassa ja tuulisemmassa säässä yölämpötilat kohoavat.

– Kun tuulee lounaasta, se tuo mukanaan lämpimämpää ilmaa. Yleisesti koko viikolla lämpötilat ovat 15-20 asteen haarukassa.

– Ennustejakson aikana on pääsääntöisesti aika lämmintä. Ei ole kylmää pohjoisvirtausta Jäämereltä, joka kattaisi koko maan. Loppukesäisissä lukemissa ollaan, Roine kertoo.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot