Mainos

Kesä palasi tuttuun ja turvalliseen: +20, aurinkoakin näkee

MTV3:n meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo sään jatkuvan tänään ja koko loppuviikon yhä kesäisenä, vaikka ilma onkin viilentynyt.

– Nyt jatkuvat niin sanotusti normaalit kesäsäät, eli etelässä melko aurinkoista, pohjoisessa voi tulla kuurosateita, lämpöä päivällä koko maasa noin +20, tiivistää Rintaniemi tämän päivän sään.

Pohjoisessa voi esiintyä myös ukkosta.

– Pohjoisessa on ollut jo aamulla pieniä ukkosia, ja Lapissa hajanaisia sadekuuroja. Kovin rajuja nuo pohjoisen ukkoset eivät kuitenkaan näyttäisi olevan.

Loppuviikko samoissa merkeissä

– Koko loppuviikolle on luvassa kuivaa ja melko lämmintä eli +20 asteessa liikutaan. Joitakin sateita tulee huomenna torstaina esimerkiksi keskisessä Suomessa, sanoo Rintaniemi.

Sateet viilentävät ilmaa vajaaseen kahteenkymmeneen asteeseen.

Yölämpötilat ovat viikossa romahtaneet.

– Tampereella mitattiin tänä aamuna alle +5 astetta, vaikka vielä viikko sitten yölämpötilat olivat lähes +20 astetta.

– Ensi yönä on koko maassa viileää, alle +10 asteessa ollaan, sanoo Rintaniemi.

(MTV3 - Foreca)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot