Mainos

Kesä tuli Suomeen - huomenna vielä kuumempaa

Suomessa on saatu tänään nauttia lämpimästä säästä ja helleraja rikkoontui jo alkuiltapäivästä Turussa. Huomiseksi MTV:n meteorologi Pekka Pouta lupaa vielä lämpimämpää.

– Huomenna on laajalti viikon kuumin päivä, 20-30 asteen välillä. Kaakossa, Salpausselän eteläpuolella, lämpö voi kohota jopa 30 asteen yli. Samassa ukkonen jyrähtelee etenkin länsiosissa Suomea, Pouta kertoo.

Helleraja kohoaa aina Oulun korkeudelle saakka, ja Lapissakin lämpöä on noin 20 astetta.

Tiistain aikana ukkosrintama etenee itään eikä lämpötila kohoa sen jäljiltä enää hellelukemiin, mutta kesäinen yli 20 asteen sää jatkuu. Hellettä voi olla vielä itärajalla, ukkosrintaman etupuolella.

Helle näyttäisi kuitenkin palaavan jälleen torstaina.

Pyysimme aamulla teiltä lukijoiltamme hellekuvia. Julkaisemme niitä nyt tämän uutisen yhteydessä tuossa yllä.

Kuvia voi jatkossakin lähettää sähköpostilla osoitteeseen kuvat@mtv.fi.

Sen sijaan kuvien lähettämiseen tarkoitettu Uutissilmä-numero 16316 lakkaa toimimasta. Palvelu sulkeutuu huomenna 19. toukokuuta.


Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot