Mainos
Mainos

Kesäinen sää jatkuu – Lounais-Suomessa sankkaa sumua aamulla

Tänään on suuressa osassa maata poutaista ja lämmintä.

– Etelä- ja Lounais-Suomessa on ollut aamulla aika paksukin sumulautta, kertoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta

Iltapäiväksi sumu hälvenee etelässäkin ja lämpötilat kohoavat. Enimmäkseen on selkeää tai puolipilvistä.

– Sisämaan puolella on kumpupilviä, ja rannikolla on enimmäkseen aurinkoista. Lämpötilat kohoavat monin pakoin yli 20 asteen, ennustaa Pouta. 

Pohjoisessa tulee aamun ja päivän aikana heikkoja sateita. Tuuli on navakkaa pohjoisilla merialueilla.

– Pohjois-Lapissa tulee koko päivän ajoittaisia sateita. Etelämpänä Lapissa on pilvilauttaa, jonka läpi aurinko monin paikoin pääsee paistamaan, Pouta kertoo. 

Lämpötilat ovat pohjoisessakin monin paikoin yli 15 astetta. 

Viikonloppu näyttää myös kesäiseltä.

– Viikonloppu näyttää laajalti aurinkoiselta ja lämpimältä, aamuisin voi olla sumuista, kertoo Pekka Pouta.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla



Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme