Mainos
Mainos

Kesämökille matkanut seurue joutui veden varaan iltapimeässä – pelastuslaitos toi kylmettyneet ihmiset ja koirat rantaan

Kesämökille hydrokopterilla matkalla ollut seurue joutui veden varaan kopterin moottorin hajottua Kangasniemellä Etelä-Savossa. Pelastuslaitos hinasi kylmettyneiden matkalaisten ajopelin rantaan.

Kuopion hätäkeskus sai hälytyksen Puulalla Haapaselällä tapahtuneesta vesiliikenneonnettomuudesta iltapäivällä noin kello 16.40. Hätäkeskukseen oli soittanut hydrokopterissa ollut matkustaja. Hän oli kertonut, että seurueen hydrokopterin moottori oli mennyt rikki noin 200 metrin päässä rannasta.

Päivystävä palomestari Ismo Vihro kertoo, että hydrokopterilaiset olivat olleet iltapäivän hämärissä matkalla kesämökille. Seurueeseen oli kuulunut 2 ihmistä ja 4 koiraa.

–Toinen ihmisistä oli yrittänyt työntää hydrokopteria, mutta jää petti jalkojen alta. Ei siinä jäänyt muita vaihtoehtoja kuin soittaa hätäkeskukseen. Meiltä pelastusyksiköt lähtivät paikalle ja pintapelastajat saivat haettua seurueen rantaan sekä hinasivat hydrokopterin maille, Vihro selvittää.

Vihron mukaan jää tapahtumapaikalla oli heikkoa. Jää oli pettänyt myös pintapelastuslautan alla.

Vihro kiittelee merihätään joutuneita oikeasta toiminnasta.

–On viisas teko soittaa pelastajat paikalle heti eikä yritä lähteä pois omin avuin.

Ihmiset olivat lievästi kylmettyneet onnettomuuden aikana, mutta heillä ei ollut muita vammoja. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme