Mainos
Mainos

Kesän sunnuntaikauppa päättyi

Yli 400-neliöiset kaupat aloittavat taas sunnuntaikaupan marraskuun lopulla.

Kauppojen sunnuntaiaukiolo on päättynyt tänään. Yli 400-neliöiset kaupat aloittavat jälleen sunnuntaimyyntinsä marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Sitä ennen sunnuntaisin saa pitää auki ainoastaan 400:aa neliötä pienempiä päivittäistavarakauppoja.

Sunnuntaiaukiolo on viidessä vuodessa vakiinnuttanut asemansa. Myynti on ollut tyydyttävällä tasolla etenkin päivittäistavarakaupassa ja tavarataloissa. Pienille erikoisliikkeille sunnuntaikauppa on sen sijaan ollut kannattamatonta eikä monikaan kauppias ole käyttänyt aukiolomahdollisuutta hyväkseen.

Suomen Kaupan Liitto toivookin nyt keskustelua siitä, kuinka olemassa olevaa järjestelmää voitaisiin kehittää.

- On viisainta, että seuraava hallitus ottaa tehtäväkseen selkeyttää tätä järjestelmää ilman että lähdetään keskustelemaan laajemmin toimenpiteistä tässä vaiheessa. Jotta saisimme sellaisen järjestelmän, joka on kuluttajien ja kauppiaiden kannalta selkeämpi kuin tänä päivänä, linjaa toimitusjohtaja Guy Wires Suomen Kaupan Liitosta.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme