Mainos
Mainos

Kesätapahtumien turvallisuusjärjestelyihin ei toistaiseksi muutoksia: "Terve valppaus on paikallaan"

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen kertoo, että Suomessa yleisötapahtumiin tehdän aina etukäteen järjestäjän ja poliisin kanssa turvallisuussuunnitelma. 

– Niissä pyritään varautumaan erilaisiin uhkakuviin, onnettomuuksiin tai tahallisiin väkivallantekoihin, Kilpeläinen sanoi Kymmenen uutisissa.

Manchesterin iskun jälkeen ei ainakaan vielä ole katsottu, että yleisötapahtumien turvallisuusohjeita tulisi muuttaa.

– Meillä Suomessa nämä vaatimukset ovat jo erittäin korkealla tasolla. Meillä on hyvä osaaminen niin turvallisuusviranomaisilla kuin yksityisellä turvallisuusalalla ja nyt arvioidaan, onko tarvetta muuttaa ohjeita, mutta jos ei ole, niin mennään nykyisillä.

Kilpeläisen mukaan on täysin normaalia, että Manchesterissa sattunut isku aiheuttaa pelkoa ja järkytystä, mutta sen ei saisi antaa rajoittaa elämää.

– Normaali terve valppaus on paikallaan. Mikäli havaitsee jotain normaalista poikkeavaa, niin siitä on syytä ilmoittaa tilaisuuden järjestäjälle tai poliisille.

Kilpeläinen korostaa, että jos huoli herää epäilyttävästä ihmisestä tai asiasta, siitä kannattaa aina ilmoittaa.

– Ammattilaiset osaavat arvioida, onko aihetta huoleen vai ei. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme