Mainos
Mainos

Kesätyöntekijöiden turvallisuus on Suomessa hyvä

Kesätyöntekijöiden turvallisuus on Suomessa hyvällä tasolla, arvioidaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesissa.

Turvallisuusnäkökulmasta vaativia tehtäviä ovat esimerkiksi sähköalan työt ja tuotantolaitosten huolto. Kumpiakin tehdään Tukesin mukaan vastuullisesti.

– Toiminta sähköalan töissä on pääsääntöisesti vastuullista, sähköalan ihmiset tietävät hyvin riskit. Valvonnassamme ei ole tullut ilmi tai tietooni tullut, että ongelmia olisi isommin ollut, sanoo ylitarkastaja Sakari Hatakka sähköturvallisuuden valvonnasta Tukesista.

Sähköalalla on tarkat säädökset siitä, millaisella pätevyydellä ja työkokemuksella mitäkin töitä saa tehdä.

– Jos työpaikalla on kesällä harjoittelijoita, joilla ei ole riittävää koulutusta ja työkokemusta tehdä sähköalan töitä itsenäisesti, työt tulee aina järjestää siten että he ovat ammattilaisen valvonnassa. Tukesissa suhtaudutaan hyvin vakavasti, jos nuorelle henkilölle sattuu sähkötapaturma, toteaa Hatakka.


Vanhempi väki näyttää mallia

Teollisuuslaitoksissa työnantajan asia on huolehtia, että turvallisuusriskit on selvitetty ja turvaohjeet kaikkien tiedossa, toteaa ylitarkastaja Matti Peippo Tukesin kemikaalivalvonnasta.

– Jos vanhemmat työntekijät eivät noudata suojautumisohjeita, niin nuoret helposti ottavat heistä mallia, sanoo Peippo.

Riskejä voi sisältyä etenkin kesäseisokin aikana tehtäviin huoltotoimiin, koska ne poikkeavat tavanomaisista tehtävistä.


Hygieniapassi usein jo työn alussa

Myös monissa elintarvikealan töissä vaadittava osaamistodistus eli hygieniapassi on kesätyöntekijöillä yleensä kunnossa, kerrotaan Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta. Ylitarkastaja Satu Meririnteen mukaan sekä työnantajat että kesätöihin menevät nuoret suhtautuvat asiaan valveutuneesti.

– Toki voi olla pieniä puutteita, mutta pääsääntöisesti työnantajat hoitavat tämän hyvin. Osa työnantajista vaatii hygieniapassin jo heti työsuhteen alussa, ja nuoret suorittavat sen ennen kuin työsuhde alkaa, sanoo Meririnne.

Hygieniapassi vaaditaan, kun työskennellään esimerkiksi ravintolassa, kahvilassa tai elintarvikemyymälässä ja käsitellään pakkaamattomia, helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Laki velvoittaa hankkimaan hygieniapassin kolmen kuukauden kuluessa työn aloittamisesta.

– Kolme kuukautta ei nollaannu joka työsuhteen alussa, vaan työnantajan tulee varmistaa jokaisen kesätyöntekijän tilanne erikseen, tarkentaa Meririnne.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot