Mainos
Mainos

Keski-Suomessa lunta normaalia enemmän

Lunta on Keski-Suomessa epätavallisen runsaasti. Kymijoen vesistön yläosan alueella lunta on noin kolmanneksen enemmän kuin keskimäärin.

Lumien sulaminen saattaa aiheuttaa tavanomaista suuremmat kevättulvat, arvioidaan Keski-Suomen ympäristökeskuksessa. Vesien lopulliset tulvakorkeudet riippuvat kevätsäistä. Tammi-maaliskuussa alueella satoi ajankohtaan nähden normaalia enemmän. Helmikuun sademäärä ylitti kaksinkertaisesti ajankohdan keskiarvon.

Lumen vesiarvo ja samalla lumikuorma oli huhtikuun alussa 151 millimetriä eli 158 kiloa kuutiometriä kohden, mikä on 128 prosenttia ajankohdan keskiarvosta. Vaikka lauhan helmikuun aikana veden pinnat nousivat joissakin vesistöissä ja virtaamat lisääntyivät, ovat vesivarat Keski-Suomessa vielä monin paikoin ajankohdan normaaliarvoja pienemmät. Päijänteen veden pinta oli maaliskuun lopussa 19 senttiä alle keskiarvon. Veden pinta laskee vielä muutamia senttejä. Juoksutuksilla Päijänteen pinta säädellään vesiliikennekauden alkuun mennessä kaudelle määrätyn alarajan tasolle. Ympäristökeskuksen ennusteen mukaan Päijänteen veden pinta nousee juhannukseen mennessä keskimääräiselle kesäkorkeudelle.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme