Mainos
Mainos

Keskipohjanmaalaisesta Sievistä Suomen luovin kunta

Sievin kunta Keski-Pohjanmaalla kantaa Suomen luovimman kunnan titteliä tänä vuonna. Arvon sille myönsi Keksijäyhdistysten keskusjärjestö kevätkokouksessaan tänään Sievissä.

Yhdistys myönsi arvonimen nyt ensimmäistä kertaa. Perustelunaan se toteaa, että Sievi on esimerkillisesti edistänyt keksintötoimintaa sekä luonut asianmukaiset toimintaedellytykset keksijöille ja keksintöjä hyödyntäville yrityksille kuntansa alueella.

Sievin työttömyysaste on tällä haavaa yksi Suomen alhaisimmista. Se on myös ns. muuttovoittokunta. Kunnan elinkeinorakenteessa teollisuuden osuus on suurempi kuin maa- ja metsätalouden osuus. Kunnassa on myös kansainvälisesi menestyviä yrityksiä.

-Yrittäjät ovat paikkakunnalla syntyneitä ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet panna luovuutensa peliin, Keksijäyhdistysten keskusjärjestön puheenjohtaja Timo Kivi-Koskinen kiitti.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme