Mainos

Keskisuomalainen nimittää Hakkaraista Turha-Teuvoksi

Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) käyttäytyminen herättää jälleen paheksuntaa Keski-Suomessa. Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan Hakkarainen vie Keski-Suomen vaikutusvaltaa törttöilyllään. Lehden keskiviikon pääkirjoituksessa Hakkaraista kutsutaan Turha-Teuvoksi.

Keskisuomalaisen mukaan Hakkarainen oli saapunut viikonloppuna Jyväskylässä järjestettyyn moottoripyöränäyttelyyn selvästi juopuneena ja räyhäkkäällä asenteella. Hakkarainen oli myös yrittänyt haastaa kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon (kok.) painiin ottamalla tästä kevyen niskalenkin.

-Se oli leikillinen ja toverillinen ele, vitsailua vain. En missään nimessä ollut humalassa, Hakkarainen sanoi STT:lle sairauslomaltaan.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner ei halua kommentoida tapausta. Hän on parhaillaan valiokuntamatkalla Vietnamissa.

– Kuten olen useasti sanonut, perustuslaki edellyttää kansanedustajilta vakaata ja arvokasta käytöstä. Se pätee myös vapaa-aikaan. Pelisääntöjen pitäisi olla selvät.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot