Mainos

Keskisuomalainen: Nuuskaa vyöryy Suomeen, eikä Tulli pysy perässä

Nuuskatakavarikkojen romahtaminen alkuvuonna ei johdu salakuljetusyritysten vähenemisestä vaan lähinnä siitä, ettei Tulli ole pystynyt tänä vuonna puuttumaan nuuskan maahantuotiin yhtä tehokkaasti kuin viime vuonna. Asiasta kertoo Keskisuomalainen. 

Nuuskan maahantuonnissa ei näy vähenemisen merkkejä. Vuoden 2016 iso takavarikkomäärä johtui pääosin turvapaikanhakijavyöryyn liittyvästä tehovalvonnasta Torniossa, jonka kautta nuuskaa tuodaan Ruotsin puolelta.

Tulli takavarikoi kuluvan vuoden tammi–kesäkuussa 583 kiloa nuuskaa. Viime vuoden vastaavana aikana takavarikkoon jäi yli kaksinkertainen määrä eli 1 237 kiloa.

Koko viime vuonna Tulli takavarikoi nuuskaa yli 3 400 kiloa, joka on kaikkien aikojen ennätys. Nuuskatakavarikot kolminkertaistuivat edellisvuodesta.

 Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit sanoo, että pelkkä Tullin lisäresursointi ei riitä.

– Uutta teknologiaa tulisi ottaa nopeammin käyttöön esimerkiksi postilähetysten valvonnassa, jota tehdään yhä paljon manuaalisesti.

Ruotsi on ainoa EU-maa, jossa sekä irto- että pussinuuskan myynti on laillista. Rakshitin mukaan Tulli kohdistaakin nuuskavalvontaansa etenkin Ruotsin-laivojen satamiin sekä Haaparannan naapurikaupunki Tornioon.

– Jatkuvaa massiivista tehovalvontaa emme voi järjestää Tornioon pitkän etäisyyden takia, hän sanoo Keskisuomalaisessa. 

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot