Mainos
Mainos

Keskusjärjestöt vääntävät kättä irtisanomissuojasta: "Erilaiset työtaistelutoimet ovat mahdollisia"

Suomessa työllisyysaste on tällä hetkellä noin 72 prosenttia. Hallituksen tavoitteena olisi nostaa luku 80 prosentin tuntumaan. SAK ja EK ovat eri linjoilla irtisanomissuojan heikennyksistä. 

Huomenta Suomessa vieraillut EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo, että yksi tärkeimmistä työllisyyttä nostavista toimista olisi koulutukseen panostaminen. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on samoilla linjoilla.

– Koulutukseen panostaminen on parhaita keinoja työllisyyden parantamiseksi.

Häkämiehen mukaan koulutuksen lisäksi kannustinloukkuja olisi pyrittävä madaltamaan ja perhevapaauudistuksella vanhemmuutta olisi jaettava tasa-arvoisemmin.

SAK:n Elorannan mukaan taloudelliset kannustinloukut eivät ole niin suuri syy työttömyydelle, kuin annetaan ymmärtää. Elorannan mukana ihmiset ottavat kyllä vastaan kunnon työtä ja ymmärtävät, että töissä kertyy erilaisia sosiaalietuuksia ja työssäolo on useinkin ponnahduslauta eteenpäin.

Irtisanomissuojasta kinaa

Hallitus pohtii parhaillaan muutoksia irtisanomissuojaan. Muutos koskisi alle 20 hengen yrityksiä, joissa työntekijän saisi irtisanoa ilman suurempia perusteluja.

EK:n mukaan muutoksesta olisi hyötyä esimerkiksi silloin, kun pienessä yrityksessä on tehty virherekrytointi, joka saattaa vaikuttaa dramaattisesti koko yrityksen toimintaan. Häkämies sanoo, että se kannustaa osaltaan yrityksiä palkkaamaan ihmisiä.

SAK:n mukaan laki on hylättävä. Keskusjärjestö uhkaa jopa työtaistelutoimilla, jos laki etenee. Eloranta sanoo, että irtisanomisjärjestelmään ei tarvita lisää kynnyksiä.

Eloranta muistuttaa, että erilaiset työtaistelutoimet ovat mahdollisia syksyn aikana.

Häkämiehen mukaan työtaistelu kohdistuisi hallitukseen ja olisi siis luonteeltaan poliittinen. Laskun maksaisivat työnantajat.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme