Mainos
Mainos

Keskusta kritisoi hallitusta ja kokoomusta

Keskusta ryöpyttää hallitusta ongelmien hautaamisesta ja kokoomusta katteettomista Natura-puheista.

Hallitus saa keskustalta kritiikkiä rakenteellisten ongelmien ratkaisun laiminlyömisestä. Budjettikannanotossaan keskusta pitää myönteisenä velkaantumisen pysähtymistä, mutta epäilee hallituksen haudanneen työllisyyteen, kuntatalouteen ja alueelliseen kehitykseen liittyvät ongelmat talouskasvun alle.

Keskustan puheenjohtaja Esko Aho näkee hallituksen tukevan budjetillaan hyväosaisia. Talouskasvun ja ylikuumenemispuheiden keskellä ei hänen mielestään pidä unohtaa yhä jatkuvia vaikeuksia, jotka saattavat tulla päättäjien käsiin hyvinkin nopeasti. Aho kaipasi mm. pienituloisten tuloveron keventämistä kannustavuuden lisäämiseksi. Se toisi sosiaaliturvan puolella säästöjä, jotka osaltaan rahoittaisivat uudistuksen.

Kun budjetti perustuu voimakkaalle kansantalouden kasvulle, jäävät epäkohdat seuraavan hallituksen ratkaistaviksi. Aho huomautti, että niihin joudutaan puuttumaan todennäköisesti paljon nykyistä huonommassa taloudellisessa tilanteessa.

Keskustan puoluehallituksen työvaliokunta moitti tänään hallitusta myös valtiovallan vastuiden siirtämisestä kuntien kannettaviksi. Kuntatalouden tila on tämän vuoksi heikentynyt sekä väestöään menettävillä alueilla että kasvukeskuksissa. Valtiontaloudessa on velanoton pysähtymisestä huolimatta useiden miljardien markkojen rakenteellinen alijäämä. Budjetin tasapainottamiseen on lisäksi käytetty kertaluonteisia järjestelyjä ja valtion omaisuuden myyntiä.

Joillakin alueilla uhkaavasta ylikuumenemisesta huolimatta olisi budjetissa pitänyt keskustan mielestä turvata riittävä sosiaalinen asuntotuotanto. Työmatkakulujen verovähennysoikeutta olisi pitänyt laajentaa myös pienentämällä omavastuuta.

Vientivetoinen strategia taittoi velkaantumisen

Budjetin myönteisestä piirteestä eli velkaantumisen pysähtymisestä ei keskusta halua antaa kunniaa pelkästään Lipposen hallitukselle. Työvaliokunnan kannanoton mukaan tasapainoittuminen on seurausta vuoden 1991 vaalien jälkeen valitusta vientivetoisen kasvun strategiasta. Sen pohjusti Ahon hallitus.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aapo Saari arvioi Paavo Lipposen (sd.) hallituksen rohjenneen tehdä rakenteellisia muutoksia vain maatalouteen. Budjettiriihessä menivät Saaren mukaan maatalouksen lisäleikkaukset läpi sitä edeltäneistä päinvastaisista vakuutteluista huolimatta.

Keskustan mielestä hallitus ei ole tehnyt mitään kuntatalouden yhä syvenevien vaikeuksien lieventämiseksi. Koulujen ja päivähoidon ongelmat, lomautukset ja terveydenhuollon jonot ovat arkipäivää myös ensi vuonna. Keskusta tarjoaa ratkaisuksi kuntasopimusta, jolla lopetettaisiin valtionosuuksien leikkaukset ja korjattaisiin valtionosuusjärjestelmä nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Samalla uudistettaisiin kuntien ja valtion välinen neuvottelujärjestelmä. Heikoimmat kunnat saisivat suojakseen turvaverkon, joka käynnistäisi neuvottelut harkinnanvaraisesta avustuksesta tiettyjen tunnuslukujen alittuessa.

Kokoomukselle kritiikkiä Naturasta

Keskustan varapuheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila katsoo, että kokoomus on Natura-ehdotuksen käsittelyssä pettänyt lupauksensa, ettei maanomistajien omaisuutta sosialisoida. Anttila sanoi tänään, että hallituksen sopima ratkaisu on pahasti ristiriidassa puheenjohtaja Sauli Niinistön (kok.) aikaisempien puheiden kanssa.

-Keskusta pitää kokoomuksen käyttäytymistä Natura-ohjelman käsittelyssä ennenäkemättömän kaksinaamaisena ja falskina tilanteessa, jossa oikeuskanslerinkin mukaan hallitus olisi voinut jättää kiistanalaiset alueet pois, Anttila moitti.

Anttila muistutti, että keskusta on kaiken aikaa vaatinut Natura-valmistelussa riidanalaisten alueiden poisjättämistä ja maanomistajille maksettavien korvausten maksamista täysimääräisenä. Koko valmistelunäytelmä on Anttilan mielestä ollut vertaansa vailla oleva farssi. Hän on kuitenkin tyytyväinen siihen, että Natura-ratkaisun yhteydessä rakennus- ja luonnonsuojelulakiin otettiin uudet korvauspykälät.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme