Mainos
Mainos

Keskusta tivaa hallitukselta maataloustukea

Keskusta on tehnyt hallitukselle maataloutta koskevan välikysymyksen. Torstaina jätetyssä kysymyksessä hallitukselta vaaditaan toimia viljelijäväestöä uhkaavan katastrofin estämiseksi ja kotimaisen elintarviketuotannon turvaamiseksi.

Hallituksen luottamus punnitaan siten jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Viime tiistaina äänestettiin kristillisten tekemästä yhteiskunnan turvallisuutta koskeneesta välikysymyksestä, jossa keskustakin oli mukana.

Uuden välikysymyksen pontimena on hiljattain valmistunut Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksen tutkimus, jossa ennustetaan nimellisen maataloustuen laskevan tuotantosuunnasta riippuen 30-50 prosenttia vuoteen 2000 mennessä.

Keskustan ryhmänjohtajan Aapo Saaren mielestä tätä tutkimusta ei kukaan voi nollata, kuten helposti käy tuottajajärjestöä tai poliittista puoluetta lähellä olevien tahojen selvityksille. Hallitusta syytetään välikysymyksessä siitä, ettei se ole riittävän tarmokkaasti pyrkinyt vaikuttamaan EU:n maatalouden tukijärjestelmän uudistamiseen Suomen oloja ja etuja vastaavaksi.

Lisäksi hallitus on keskustan mielestä hoitanut Agenda 2000 -hankkeen valmistelua ponnettomasti. Sen toteutuminen merkitsisi jälleen uusia tuottajahintojen leikkauksia. Keskusta pitää käsittämättöminä maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän (sit.) esittämiä vaatimuksia viljelijöiden määrän selkeästä vähentämisestä.

-Lipposen hallituksen maatalouslinjasta on tullut maatilojen alasajolinja. Tämä näkyy erityisen hyvin ennätysalhaisena sukupolvenvaihdosten määränä, välikysymyksen tekstissä sanotaan.
Keskustan puheenjohtajan Esko Ahon mielestä ei edes pieni viljelijöiden määrä voi tulla toimeen, jos kannattavalle tuotannolle ei luoda mitään edellytyksiä.

Kansallisen tuen leikkaus kaivelee

Lipposen hallitusta syytetään välikysymyksessä Ahon hallituksen rakentaman kansallisen maatalousratkaisun romuttamisesta. Suoranaisen poliittisen petoksen viljelijöille tekivät keskustan mukaan kokoomus ja RKP.

-Heti vaalien jälkeen nämä ryhmät olivat valmiit myymään viljelijöille annetut lupaukset ja leikkasivat 750 miljoonaa markkaa kansallista ratkaisua. Leikkauksen räätälöi kokoomuslainen valtiovarainministeri, keskustan ryhmä huomauttaa.

Keskusta ei halua kytkeä välikysymystään MTK:n mielenosoituksiin, joita järjestetään pääkaupunkiseudulla ensi lauantaina. Ryhmänjohtaja Saaren mukaan välikysymys on keskustan hanke, mutta MTK:n toimintapäivä tuottajajärjestön hanke.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme