Mainos

Keskusta uskoo vielä päihittävänsä muut kuntavaaleissa

Keskusta on nimennyt kokoomuksen päävastustajakseen kuntavaaleissa.

– Kokoomus johtaa tätä suurkuntahanketta, ja toinen vaihtoehto on sitten tämä keskustan malli, sanoo puoluesihteeri Timo Laaninen.

Laanisen mukaan kisa perussuomalaisten kanssa on tyystin toisenlainen.

– Perussuomalaiset kampanjoi rahan voimin - me kampanjoimme ihmisten voimin.

Puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä on suivaantunut pääministeri Jyrki Kataisen piikittelyyn keskustan himmeleistä ja monitoimikuntayhtymistä.

– Himmeleistä puhuminen on mielikuvapolitikointia. Se on kuntien välisen yhteistyön vakavaa aliarviointia ja asiatonta leimaamista, Sipilä sanoo.

Sipilän mielestä myös Kataisen johtamisopit ovat vanhanaikaiset: johtaja asettaa maalin, ja porukat kävelevät perässä.

– Seurauksena on kaamea hässäkkä. Se on toden totta saatu aikaiseksi kunnissa.

Keskusta kutsuu kotiin

Sipilä kehui puolueen kuntavaaliavauksessa, että puolue on jälleen löytänyt yhdessä tekemisen ilon.

– Viimeisten viiden päivän aikana saimme 1600 ehdokasta ja viimeisen vuorokauden aikana 800 ehdokasta.

Keskustalla on puolueista eniten kunnallisvaaliehdokkaita eli 8 400.

Puolue on valinnut vaaliteemakseen "On kotiintulon aika". Tiedotustilaisuudessa se ehdittiin jo ristiä nimellä "Äänestäkää nyt herran jestas puoluetta vielä kerran!"

– Kyllä se tarkoittaa sitäkin, myöntää Sipilä.

Puheenjohtaja uskoo, että vaaleista tulee jännittävät.

– Niistä tulee todennäköisesti hyvin tasaiset ja jännät. Voi olla, että kukaan ei päädy yli 20 prosentin ja järjestys voi viime metreillä muuttua miksikä tahansa.

Sipilä kiistää, että kuntavaalit olisivat keskustalle kohtalonvaalit.

Timo Laaninen puolestaan ei usko, että keskustalle neljättä tilaa lupaavat puoluegallupit mittaavat oikeita asioita.

– Meillä on 8400 ehdokasta ja perussuomalaisilla 4300. Pelkästään tästä syystä tulemme voittamaan perussuomalaiset useilla prosenttiyksiköillä, Laaninen perustelee.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.