Mainos
Mainos

Keskustan Vanhanen arvostelee hallituksen vero-ohjelmaa

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Matti Vanhanen arvostelee Lipposen toisen hallituksen verotusta koskevia suunnitelmia. Hallitus on hänen mukaansa siirtämässä verorasitetta yhä enemmän kohti sellaisia veroja, joiden maksamiseen ihmisen tulotaso ei vaikuta.

Vanhanen pitää epäoikeudenmukaisena mm. sosiaali- ja terveysmaksujen korottamista sekä kiinteistöverojen nostamista. Siitä tulevat kärsimään etenkin lapsiperheet ja eläkeläiset, jotka ovat kunnallisten palvelujen suuria käyttäjiä.

Karkkilassa tänään puhunut Vanhanen kertoi, että hallitusneuvotteluissa nostettiin keskustan vaatimuksista vain yksi asia kielteisessä mielessä esille. Lipponen ei hyväksynyt kansaneläkkeiden pohjaosan leikkauksen keskeyttämistä.
-Tämä pieni yksityiskohta kuvaa paljon siitä, millaisella asenteella hallitus muodostettiin. Kansalaisten vaaleissa ilmaisema tyytymättömyys ohitettiin olankohautuksella, Vanhanen huomautti.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme