Mainos
Mainos

Kettutyttö vangittiin todennäköisin syin

Lahden käräjäoikeus päätti tiistaina pitää edelleen vangittuna 19-vuotiaan tytön, joka pidätettiin Orimattilan turkistarhaiskun yhteydessä itsenäisyyspäivänä.

Jutun oikeuskäsittely alkaa Mustasaaren käräjäoikeudessa.
-Syynä tähän on se, että häntä vaadittiin vangittavaksi kolmesta aiemmin syksyllä Pohjanmaalla tehdystä iskusta, kertoi keskusrikospoliisin komisario Tero Haapala tiistaina. Iskut tehtiin syyskuussa Mustasaaressa ja Vaasassa.

Komisario Haapala arvioi, että Mustasaaren käräjäoikeus määrittelee jutun käsittelyn tarkemman aikataulun luultavasti vielä tämän viikon aikana.
-Varmasti tosin tällä hetkellä tiedetään ainoastaan se, että kahden viikon välein käsitellään sitä, onko tyttö syytä pitää edelleen vangittuna.

Keskusrikospoliisi vaati tytön vangitsemista sekä tutkinnan turvaamiseksi että näytön perusteella. Haapalan mukaan tytön epäillään syyllistyneen useisiin törkeisiin vahingontekoihin. Tyttö on ainakin kahdesti vuokrannut iskuretkillä käytetyn auton.

Komisario Tero Haapala arvioi keskusrikospoliisin tutkimusten kestävän vielä viikkoja. Tutkittavana on nyt erityisesti noin kymmenen turkistarha- ja turkisliikeiskun sarja, johon tytöllä sekä neljällä nuorella miehellä näyttää olevan yhteyksiä.

Iskuista epäillyt nuoret aktivistimiehet sekä eläinaktivisteja ampunut tarhaaja ovat vapaalla jalalla. Sairaalahoidossa ollut aktivisti on viime viikonlopulla päässyt kotihoitoon.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme